Informaatiolukutaitoa
(IL) on muodossa tai toisessa opetettu koko pitkän työurani ajan ja jo kauan
sitä ennenkin. Varhaiset näkemykset tarvittavista oppisisällöistä liittyivät
kirjastonkäyttötaitoon, tietoyhteiskuntataitoihin ja elinikäiseen oppimiseen
liittyvään oppijan oman tiedonhankinnan tukemiseen.
Tekniikan kehittymisen
myötä sähköiset tiedonlähteet tulivat 1990-luvun alkupuolelta alkaen yhä
enemmän loppukäyttäjien ulottuville ja opiskelijoilta alettiin edellyttää
omatoimista kirjallisuuden etsintää. Käytännön
ohjaustyössä kävi ilmi, että useimmat tiedonhakijat yrittivät löytää
materiaalia käyttämällä luonnollista kieltä tietoa etsiessään, ja kirjoittivat saamansa
aiheen sellaisenaan kirjastoluettelon tai internetin hakujärjestelmään.
Tuloksena oli tavallisesti joko tyhjä vastausjoukko tai valtava epätäsmällisten
osumien määrä ja niiden vuoksi turhautunut tiedonhakija. Niinpä kirjastoissa alettiin
opettaa opiskelijoille ja tutkijoille tietokantojen toimintaperiaatteita ja
tiedonhakemisen taitoja, jotka aiemmin olivat olleet lähinnä kirjastonhoitajien
ja informaatikkojen osaamisaluetta.
Mielestäni tiedon löytäminen
tehokkaasti edellyttää tietynlaista ajattelutapaa; kutsun sitä tässä ”informaatikkomindsetiksi”.
Siihen kuuluu kolme osa-aluetta. Ensinnäkin, sähköiset hakujärjestelmät eivät useinkaan
löydä sanoja niiden merkityksen kautta, vaan ne ovat pelkästään tekstimassasta
etsittäviä merkkijonoja. Seuraamalla tätä ajattelumallia tiedonhakija hahmottaa,
kuinka sanoja kannattaa katkaista ja yhdistää. Toisaalta, tiedonlähteiden
tunteminen auttaa löytämään kohdennetusti oikeanlaista tietoa, jonka
soveltuvuutta voi sitten arvioida käyttötarkoituksen mukaan. Kolmas osa-alue
liittyy tiedon käyttämiseen ACRL:n IL-standardin mukaan eli taloudelliset,
oikeudelliset ja sosiaaliset näkökohdat huomioiden eettisesti ja laillisesti (ACRL 2000).
Informaatikkomindsetin taidot
ovat edelleen perusteltuja ja tarpeen. Banks (2013) on esittänyt, että Internet on 2010-luvulle tultaessa muuttanut tiedon luomiseen, jakamiseen
ja arviointiin liittyvät käytännöt. Tieteelliset tietokannat sisältävät
tutkijoiden käyttöön tarkoitettua tietoa, mutta sen löytäminen edellyttää mindsetin
mukaisia hakutaitoja. Yhä lisääntyvä avoin julkaiseminen tarjoaa kaikkien
käyttöön luotettavaa tieteellistä tietoa, mutta toisaalta saatavilla on myös luotettavuudeltaan
arveluttavaa tietoa, joka pitäisi pystyä erottamaan. Vuoden 2015 informaatiolukutaidon
kehykset (ACRL 2015) määrittelevätkin, että aiemmin esitettyjen
IL-standardin mukaisten taitojen lisäksi tärkeää on erityisesti tiedon tuottamisprosessin
kokonaisvaltainen ymmärtäminen.
Insinööritieteiden
näkökulmasta katsoen suunnitteluongelmat ovat muuttuneet luonteeltaan monimutkaisemmiksi
kuin ennen. Niiden ratkaiseminen edellyttää uudenlaista mindsetiä. Esimerkkinä
voisi mainita, että materiaalien muuttumisen ja uusien materiaalien kehittymisen
myötä aiemmin käyttökelpoisia standardeja ja ohjeita ei voi enää kaikissa
tilanteissa soveltaa. Kestävän kehityksen näkökohdat pitää nykyisin ottaa
huomioon kaikessa, joten insinöörit eivät voi enää tarkastella ongelmia vain
oman tieteenalansa kannalta. Mindsetin muuttuminen ja laajeneminen asettaa
vaatimuksia tekniikan koulutukselle, mutta myös IL-opetuksen pitää muuttua.
Monet
kirjastot painiskelevat IL-opetuksen resurssiongelmien kanssa. Miten vastata vaatimuksiin,
joita aiheuttavat lisääntyvät opiskelijamäärät, tieteenalaopetuksen uudet
monitieteelliset sisällöt sekä opetussuunnitelmien kehitystyön myötä paikkaansa
ja muotoaan hakevat IL-opetuskokonaisuudet, kun samaan aikaan kirjastojen omat
resurssit niukkenevat?
Kuva: Jonna Toukonen
Omassa
organisaatiossani resurssiongelmaan on haettu ratkaisua integroimalla IL-opetus
tieteenalaopetukseen joko verkko-opetuksena tai lyhytkestoisina, tieteenalaopetuksen
kursseihin sisältyvinä lähiopetuksina. IL-opetuksessa opiskelijoille
välitettävää ajattelutapaa on laajennettu niin, että opiskelija ymmärtää oikeanlaisen
ja luotettavaksi arvioidun tiedon hakemisen ja käyttämisen osana sen hetkistä tutkimusprosessia.
Enää ei keskitytä oikeanlaisten tiedonhakutapojen opettamiseen irrallaan
substanssista. IL-opetuksessa korostuu opiskelijan ajattelun ohjaaminen sopivin
kysymyksenasetteluin kohti monitieteellisyyttä ja kestävyystieteen näkökulmaa.
Riittääkö
lyhytkestoinen IL-opetus ja riittääkö käytettävissä oleva opetusaika kaiken
tarpeellisen käsittelyyn? Halusin saada tästä tutkittua tietoa, joten väitöstutkimuksessani
(Talikka 2018) tarkastelin tieteenalaopetukseen integroidun
lyhytkestoisen informaatiolukutaidon lähiopetuksen vaikutusta erityisesti
konetekniikan opiskelijoiden valmiuksiin ymmärtää tutkimuksen tekemisen
olemusta: Tutkimustyössä toisaalta etsitään vastausta tutkimusongelmasta
syntyvään tutkimuskysymykseen ja toisaalta tuotetaan uutta tietoa käyttäen
tiedonhaun tuloksia.
Väitöstutkimuksessa
tarkastelluilla konetekniikan kursseilla opiskelijoiden tavoitteena oli tuottaa
seminaariesitys liittyen annetun suunnittelutehtävän elinkaariajattelun
mukaiseen kestävään materiaalivalintaan. Käytin vakiomuotoista luentorunkoa,
jossa korostin informaatiolukutaidon ajattelutapaa niin monitieteellisen tutkimusongelman
ymmärtämisessä kuin tiedonhaun tekemisessä ja uuden tiedon tuottamisessakin. Osaamistavoitteena
oli siis uudenlainen ajattelutapa: Ensinnäkin, että opiskelija ymmärtäisi oman
tutkimusongelmansa sijoittumisen yhtä aikaa konetekniikan ja kestävyystutkimuksen
tutkimusalueille ja osaisi näin käyttää oikeita tiedonlähteitä vastausten
löytämiseen ja materiaalia uuden tiedon tuottamiseen. Toisaalta, tiedonhaun
tekniikkaa lähestyttiin edellä kuvatun merkkijonoajattelun kautta, jolloin
sanojen katkaiseminen ja yhdistäminen hakulausekkeiksi oli helpommin
ymmärrettävää.
Sokkotutkimuksessa
tieteenalaopettajat arvioivat, että IL-opetukseen osallistuneet tutkimusryhmän
opiskelijat muotoilivat tutkimusongelmansa täsmällisemmin kuin vertailuryhmä. Itse
totesin, että tutkimusryhmien teksteissä myös esiintyi enemmän
tutkimusaiheeseen liittyvää keskeistä terminologiaa ja lähteiden välistä
keskustelua. Tiedonhakumenetelmät olivat tuottaneet tutkimusryhmillä täsmällisempiä
tuloksia ja viiteanalyysi osoitti, että tutkimusryhmä käytti prosentuaalisesti
enemmän tieteellisiä lähteitä kuin vertailuryhmä.
Toisessa tutkimuksen
osassa vertailin opiskelijoiden esittämien tutkimusongelmien ja niitä
vastaavien tiedonhakukysymysten määrittelyjä kolmessa vaiheessa: ennen IL-opetusta,
lähiopetuksen jälkeen ja vielä seminaarityön tuloksen valmistuttua. Havaitsin,
että tutkimusta varten kehitettyjen mittarien perusteella sekä
tutkimusongelmien määrittelyt että niitä vastaavat tiedonhaun kysymykset
kehittyivät selvästi kohti syvällisempää ja monitieteellisempää ongelman
ymmärtämistä. Kansainvälisten, tekniikan korkeakouluopetuksen laadunarviointikriteerien
(ASIIN 2011, O’Hern 2012) osaamistavoitteiden samoin kuin ACRL:n
informaatiolukutaidon kehyksissä (ACRL 2015) esiintyvien taitojen havaittiin myös näkyvän
opiskelijoiden suorituksissa.
Kun konetekniikan ja
kestävyystutkimuksen koulutusohjelmiin sisällytetään lyhytkestoisia,
IL-ajattelutapaa muokkaavia opetustapahtumia, opiskelijat oppivat ymmärtämään kurssin
opetusalaan liittyvän luotettavan tiedon merkityksen ja saivat valmiuksia etsiä
ja käyttää sitä monitieteellisten ongelmien ratkaisussa. Keskeinen väitöstutkimuksen
tulos oli havainto, että lyhytkestoisella integroidulla IL-opetuksella voidaan
vaikuttaa opiskelijoiden tieteellisen työn tasoon. IL-opetuksella on myös mahdollisuus
toimia merkittävänä opiskelijoiden ajattelutavan laajentajana
yhteiskunnallisestikin tärkeiden, tässä tapauksessa kestävyystutkimukseen
liittyvien ongelmien ymmärtämisessä ja niiden ratkaisumahdollisuuksien
tunnistamisessa.
Tutkimuksen perusteella
voi väittää, että tieteenalaopetukseen integroidulla IL-opetuksella säästetään
myös kirjastohenkilökunnan opetukseen ja oppimistehtävien arviointiin käyttämää
aikaa, kun IL-opetus ja siihen liittyvät oppimistehtävät ovatkin osa
tieteenalaopetuksen opintokokonaisuutta. Tutkimuksen kohteena olleita monitieteellisiä
opintojaksoja tarkastellessa havaitsin lisäksi, että opetukseen käytettävää
aikaa säästyy myös muilta, kun kaikkien asiaan liittyvien tieteenalojen
opettajien ei tarvitse osallistua opetukseen, ja silti opiskelijat omaksuvat
asioita oman tieteenalansa ulkopuolelta.
IL-opettajan mindset
kaipaa muutosta. Kirjastoissa näemme mielellämme informaationlukutaidon
kirjaston erikoisosaamisalueena. Sitä se toki onkin, mutta sen omiminen vain
kirjaston ekspertiisiksi johtaa IL-opetuksen ja tieteenalaopetuksen pysymiseen
erillään. Tiedon asiantuntija on mindsetin muutoksen edessä, koska
tieto-osaamisen lisäksi on perehdyttävä myös opiskelijoiden opiskelemaan
substanssiin. Mielestäni IL-opettaja on tieteenalaopettajan rinnalla ja
yhteistyössä toimiva, oman kontribuutionsa korkeakouluopetukseen tuova
asiantuntija.
Lähteitä
ACRL,
2015-last update, Framework for Information Literacy for Higher Education |
Association of College & Research Libraries (ACRL) [Homepage of Association
of College & Research Libraries (ACRL)], [Online] [Nov 5, 2015]. Available:
http://www.ala.org/acrl/standards/ilframework.
ACRL, 2000-last update, Information Literacy
Competency Standards for Higher Education | Association of College &
Research Libraries (ACRL) [Homepage of American Library Association
Institutional Repository], [Online] [Nov 15, 2015]. Available: http://www.ala.org/acrl/standards/informationliteracycompetency.
BANKS, M., 2013. Time for a Paradigm Shift: The New ACRL Information Literacy Competency Standards for Higher Education. Communications in Information Literacy, 7(2), pp. 184-188.
TALIKKA, M., 2018. Recognizing required changes to higher education engineering programs’ information literacy education as consequence of research problems becoming more complex, Lappeenranta University of Technology.
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019) astui voimaan 1.4.2019. Lain 2§ mukaan yliopistot ja
korkeakoulut määritellään viranomaiseksi https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190306.
Lailla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU)
2016/2102 julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten
saavutettavuudesta, eli saavutettavuusdirektiivihttps://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32016L2102.
Direktiivi ei määrittele sanktiota, mutta kansallinen laki antaa
valvontaviranomaiselle mahdollisuuden määrätä uhkasakko velvollisuuksien laiminlyönnistä.
Direktiivissä
saavutettavuudella tarkoitetaan
että verkkosivustot ja mobiilisovellukset sekä niiden sisällöt ovat
sellaisia, että kuka tahansa voisi niitä käyttää ja ymmärtää mitä niissä
sanotaan. Saavutettavissa palveluissa hyödynnetään sellaisia teknologioita ja
menetelmiä, joilla turvataan palveluiden käyttö erilaisilla päätelaitteilla ja
erilaisten apuvälineiden kanssa. Saavutettavuuden voi ajatella digitaalisten
palveluiden esteettömyytenä ja helppona lähestyttävyytenä.
Saavutettavuus kuuluu yhtenä osana suunnittele kaikille
-periaatteeseen. Sen mukaan erilaiset käyttäjät ja heidän
tarpeensa tulee huomioida jo palvelun suunnitteluvaiheessa. Tällä pyritään
varmistamaan kaikille käyttäjille mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet käyttää
digitaalisia palveluita riippumatta kuulo- tai näkökyvystä, motorisista
vaikeuksista tai muista toimintarajoitteista. (Valtiovarainministeriö: Usein kysytyt kysymykset saavutettavuudesta ja
saavutettavuusvaatimuksista, https://vm.fi/usein-kysyttya-saavutettavuusvaatimuksista)
23.9.2018 ja sen jälkeen julkaistujen verkkosivustojen on oltava saavutettavuusvaatimusten mukaisia viimeistään 23.9.2019.
Ennen 23.9.2018 julkaistujen verkkosivustojen on oltava saavutettavuusvaatimusten mukaisia viimeistään 23.9.2020.
Mobiilisovellusten on oltava saavutettavuusvaatimusten mukaisia viimeistään 23.6.2021.
PDF-tiedostot ja muut dokumentit:
Verkkosivusto on julkaistu ENNEN 23.9.2018
23.9.2018 tai sen jälkeen julkaistut PDF-tiedostot on oltava saavutettavat syyskuussa 2020.
Ennen 23.9.2018 julkaistuja PDF-tiedostoja ei tarvitse muokata saavutettaviksi. Poikkeuksena sellaiset tiedostot, jotka koskevat hallinnollisia prosesseja, kuten hakemuksia.
23.9.2018 tai sen JÄLKEEN julkaistulla verkkosivustolla PDF-tiedostojen on oltava saavutettavat syyskuussa 2019.
Korkeakoulujen verkkosivustojen ja
mobiiliapplikaatioiden lisäksi, saavutettavuusdirektiivi on huomioitava pro
gradu -tutkielmien tuotanto- ja julkaisuprosesseissa. Tämä koskee myös video-
ja muuta AV-materiaalia, jota käytetään esitellessä kirjaston palveluja.
Useimmissa korkeakouluissa kirjastot
vastaavat pro gradu -tutkielmien julkistamisesta. Jotta saavutettavuusvaatimukset täyttyvät, nämä PDF-tiedostot on luotava
niin, että ne ovat luettavissa erilaisten työkalujen avulla. Celia – kansallinen saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen
asiantuntijakeskus – on luonut oman verkkosivuston saavutettavuudesta. Sinne on
kerätty ohjeita siitä, miten PDF- ja muut tiedostot tehdään saavutettaviksi eri
toimisto-ohjelmilla https://www.saavutettavasti.fi/saavutettavat-tiedostot/. Suositeltu PDF-formaatti, PDF/UA, on yhteensopiva arkistokelpoisen PDF/A-formaatin
kanssa.
Valtiovarainministeriön verkkosivuston mukaan
kaikki AV-materiaali, joka on julkaistu viranomaisen verkkosivustolla, ja joka
on saatavilla vähintään 14 vuorokautta, on tekstitettävä suomeksi ja ruotsiksi,
ja tarpeen mukaan myös saameksi, englanniksi tai viittomakielelle. Tämä koskee
mm. videotallenteita ja podcasteja. Jos tekstitys ei ole mahdollista, sisältöä
tulee selittää jollain muulla tavalla, esim. tekstimuodossa. Tekstitysvaatimus
ei koske ennen saavutettavuusvaatimusten voimaantuloa 22.12.2016 julkaistuja suoria
lähetyksiä ja videoita. Lue lisää aikasidonnaisesta mediasisällöstä Papunetin
suomennetusta WCAG-ohjeesta: https://papunet.net/saavutettavuus/verkkosisallon-saavutettavuusohjeet-wcag.
Kiitän FUNin jäseniä luottamuksesta tultuani valituksi verkostomme puheenjohtajaksi kaudelle 2019-2020.
FUN uudistui vuonna 2018 neuvostosta verkostoksi. Samassa yhteydessä otettiin käyttöön uusi nimi FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto, uusi logo ja motto: ”FUN – tieteen käyttövoima”.
Vuoden 2019 alusta Suomen yliopistokirjastojen verkoston jäsenmäärä on vähentynyt neljääntoista kahden tamperelaisen yliopiston ja niiden kirjastojen yhdistyttyä uudeksi Tampereen yliopiston kirjastoksi, joka lisäksi toimii Tampereen ammattikorkeakoulun kirjastona. Vuodesta 2001 toimineen yhteiskirjaston, Tritonian johtajana toivotan uuden Tampereen yliopiston kirjaston lämpimästi tervetulleeksi myös yhteiskirjastojen joukkoon.
Olin mukana laatimassa
FUNin strategiaa vuosille 2018-20 ja näin strategiakauden puolivälissä on ilo todeta,
että strategiamme pääteemat: FUN vaikuttaa – näkyy – kokeilee, ovat ajankohtaisempia
kuin koskaan. Näiden teemojen parissa
meillä on edelleen paljon tehtävää. Yliopistokirjastojen vaikuttavuuden ja asiantuntijuuden
esiin nostaminen edellyttää meiltä kykyä tehdä osaamisemme näkyväksi. Tulevalla kaudella tavoitteena on käynnistää
vaikuttavuuden toolkitin laatiminen ja benchmarkata kansainvälisiä käytäntöjä.
Yliopistokirjastoissa esiin nousevat haasteet ovat hyvin samanlaisia eri
yliopistoissa ja myös kansainvälisesti. On kansallisesti ja myös globaalisti
resurssien haaskausta yrittää ratkoa ongelmia yksin. Toimin vuosina 2009-2016 IFLA:n
Continuing Professional Development and Workplace Learning –komitean jäsenenä,
ja nuo vuodet vahvistivat käsitystäni jatkuvan oppimisen tarpeesta sekä siitä,
että verkostoituminen todella kannattaa.
Avoimen tieteen
megatrendi ja sen vauhdittamista edistävät toimenpiteet, kuten eurooppalaisten tutkimusrahoittajien
Plan S –suunnitelma, vaikuttavat toimintaympäristöömme merkittävästi. Lisensoitujen tietoaineistojen
business-mallit ovat moninaistuneet siten, että tarjolla on lukuisia erilaisia
Open Access –malleja, joissa tiedon tuottaminen ja julkaiseminen ovat yhä useammin
kustannusten perusteena. Yliopistokirjastot haluavat edistää avoimen tieteen
ratkaisuja, jotka ovat tutkijoille helppoja käyttää, kestäviä ja vastuullisia.
Yliopistokirjastot edistävät myös osaltaan opiskelijoiden tiedekasvatusta
avoimuuteen, moniportaisilla tiedonhallinnan koulutuksillaan.
Syksyllä 2018 Suomessa
käynnistyi Avoimen tieteen kansallinen koordinaatio, jonka piirissä valmistellaan
kansallisia avoimen tieteen linjauksia ja toimenpideohjelmia. On tärkeää, että
yliopistokirjastojen asiantuntijat ovat aktiivisesti mukana tässä työssä. Avoimen tieteen ajankohtaisista palveluista ja
osaamistarpeista yliopistokirjastoissa voi lukea ajankohtaisen kuvauksen Itä-Suomen
yliopiston kollegoiden (Rosti, Saarti & Silvennoinen-Kuikka) artikkelista Acatiimin
numerosta 2/2019 http://www.acatiimi.fi/2_2019/7.php.
Tutkimusdatan hallinnan kysymykset,
tiedonlouhinta, tekoäly, lohkoketjut, sekä monet muut ilmiöt, joita ei ole
vielä edes keksitty, edellyttävät meiltä jatkuvaa oppimista. Tehdään se
konnektiivisesti!
Miten suunnitella kirjaston uusia palveluja asiakaslähtöisesti? Mitä lisäarvoa muotoilunäkökulma tuo kirjaston toiminnan kehittämiseen? Miten voimme kehittää käyttäjäystävällisiä palveluja yli organisaatiorajojen?
Suomen yliopistokirjastojen verkosto FUN järjesti 3.5.2018 jäsenilleen työpajapäivän, jossa harjoiteltiin muotoilullisten menetelmien käyttöä kirjastojen palvelujen kehittämisessä. Puhujina ja työskentelyn vetäjinä olivat vierailevat asiantuntijat Birgit Dahl ja Andrea Gasparini Oslon yliopiston kirjastosta. Tilaisuuden fasilitoi Heli Kautonen Kansalliskirjastosta.
Tilaisuus alkoi Oslon yliopiston kehittämän käyttäjäkeskeisen suunnittelun Frilux-konseptin esittelyllä. Päivän aikana työstettiin ajankohtaisia aiheita FriluxFlex-menetelmien avulla. Lisätietoa Frilux-konseptista.
Teksti: Heli Kautonen & Katja Halonen
Kuvat: Katja Halonen
FUN, tuolloin vielä SYN, asetti syksyllä 2017 työryhmän, jonka tehtävänä olisi selvittää yliopistokirjastojen nykyiset kirjoittajamaksujen (article processing charge, APC) hallinnan, seurannan ja tiedotuksen käytännöt sekä laatia selvityksen pohjalta suositukset hyviksi käytännöiksi.
Tämän blogin kirjoittajista työryhmään kuuluivat Jukka Rantasaari (pj.) (Turun yliopisto) sekä Marjo Kuusela (Helsingin yliopisto). Muina jäseninä työryhmässä toimivat Tiina Jounio (Oulun yliopisto), Sari Leppänen (Tampereen yliopisto), Kaarina Meriläinen (Itä-Suomen yliopisto), Ulla Ohvo (Lappeenrannan teknillinen yliopisto), Antti Rousi (Aalto-yliopisto), Irene Ylönen (Jyväskylän yliopisto) ja sihteerinä Katja Halonen (Turun yliopisto).
Tiedustelimme selvityksessä mm. seuraavia asioita:
onko yliopistossanne keskitetty budjetti APC-maksuja varten? Jos ei ole, ketkä maksuja maksavat?
miten olette jakaneet työtä kirjastossa, entä yliopiston muiden yksiköiden kanssa?
täytyykö julkaisun täyttää jonkinlaiset kriteerit ollakseen oikeutettu alennettuun / maksuttomaan avoimeen julkaisemiseen? Millaiset kriteerit ovat?
miten seuraatte maksuja, niiden lajeja ja julkaisujen avaamista?
mitä tiedotuskanavia käytätte ja mitkä tiedotuskäytännöt ovat osoittautuneet toimiviksi?
Havaitsimme, että keskitettyä budjettia ei vielä ollut muilla kuin Aalto-yliopistolla, jossa rahastoa parhaillaan pilotoitiin. Muissa yliopistoissa projektit, tutkimusryhmät, laitokset, tiedekunnat tai tutkijat itse maksoivat APC-maksut. Lisäksi useissa yliopistoissa kirjastot maksoivat APC-maksualennuksiin oikeuttavia tieteellisten seurojen tai kustantajien jäsenmaksuja hankintabudjetistaan tai erillisestä projektirahasta. Helsingin yliopistossa Taylor&Francis -kirjoittajamaksuja maksettiin kirjaston hankintabudjetista ja erillisestä projektirahasta. Myös Jyväskylän yliopistossa Taylor&Francis -kirjoittajamaksuja maksettiin kirjaston hankintabudjetista.
Kirjastojen sisällä työtä jaettiin yleensä julkaisemisen tai tutkimuksen palvelujen ja hankintapalvelujen kesken. Lisäksi yhteistyötä tehtiin yliopiston muiden yksiköiden kuten kehittämispalvelujen, tutkimuspalvelujen ja talouspalvelujen kanssa.
Kriteereinä maksualennusten myöntämiseksi, tai maksun maksamiseksi kokonaan tutkijan puolesta, olivat useimmiten ainakin se, että oman organisaation artikkelin kirjoittaja on julkaisun vastaava kirjoittaja ja että artikkeli on tutkimusjulkaisu. Aalto-yliopisto ja Jyväskylän yliopisto käyttivät rajaavina kriteereinä lisäksi myös julkaisukanavien JUFO-tasoluokkia.
Kirjoittajamaksujen seurantaa varten oli varattu oma tili, tai sitä oltiin ottamassa käyttöön lähiaikoina, jo yhdeksässä yliopistossa. Sen sijaan maksujen tarkempaa seulontaa ja ryhmittelyä tehtiin tai alettiin tehdä syksyn 2017 aikana vasta muutamassa yliopistossa (ks. alla Turun malli).
Tiedottamisessa suosittiin monikanavaisuutta, mutta parhaina kanavina pidettiin henkilökohtaista kontaktia, opetustilanteita ja laitoskäyntejä.
Työryhmän suositukset hyviksi toimintatavoiksi
Kuva: Helsingin yliopisto
Keskitetty rahasto
Työryhmämme suosittelee kirjoittajamaksujen maksamiseksi yliopiston keskitettyä rahastoa. Sen hyvinä puolina näemme mm. avoimen julkaisemisen tunnettuuden lisäämisen, tutkijoiden kannustamisen helpottumisen sekä varojen seurannan ja niiden oikeudenmukaisen jakamisen paranemisen. Mikäli keskitettyä rahastoa ei ole mahdollista saada, maksut olisi hyvä huomioida laitosten budjeteissa. Jos kirjasto maksaa kirjoittajamaksuja, kirjaston tulee saada tätä varten korvamerkittyä rahoitusta.
Seuranta
Useimmissa yliopistoissa on jo jonkinlainen maksuseuranta, joka kuitenkin on yleensä rajoittunut avoimen julkaisemisen tilin perustamiseen ja maksujen ohjaamiseen ko. tilille. Työryhmä suosittelee lisäksi seuraamaan ainakin:
APC-maksujen määrää tiedekunnittain,
maksun saavia kustantajia ja lehtiä,
maksulajeja (open access-lehdet, hybridi-lehdet),
että sovitut maksualennukset saadaan,
että avoimeksi ostetut julkaisut on avattu.
Seurannan avulla hankittuja tarkennettuja tietoja voidaan hyödyntää mm. perustelemalla yliopiston johdolle keskitetyn rahaston tarpeellisuutta. Ne ovat tarpeellisia myös kustantajien kanssa käytävissä neuvotteluissa.
Sopimukset
Kirjastot haluavat parantaa tilaus- ja julkaisumaksujen kokonaiskustannusten seurantaa ja raportointia. Työryhmä ehdottaa, että yliopistokirjastot perehtyvät sekä keskenään että yhteistyössä FinElibin kanssa avoimeen julkaisemiseen ja lisensointiin. Perehtymistapoina voivat olla koulutustilaisuudet ja työpajat. Tämä vahvistaisi kirjastoissa jo nyt olevaa tilaussopimusosaamista mm. avoimen julkaisemisen ja APC-maksualennusten osalta. Nämä ns. offset-sopimukset, joissa neuvotellaan kirjoittajamaksualennuksista osana kustantajien lehtipaketteja, ovat lähivuosina osa hankinnan perusosaamista, joten siihen tarvitaan perehtymistä. Koulutuksissa ja työpajoissa voitaisiin perehtyä mm:
neuvotteluissa käytettäviin tunnuslukuihin, mittareihin, tausta- ja tilastotietoihin ja niiden rajoitteisiin (esim. aikaisempien vuosien julkaisujen määrät eivät välttämättä ennakoi tulevaa julkaisuaktiivisuutta,
millaisia lisenssejä kustantajat tarjoavat,
mitkä artikkelityypit sisältyvät sopimukseen.
Kirjoittajamaksualennusprosessit ovat kustantaja- ja/tai lehtikohtaisia, ja siksi myös tiedotuksellisesti hankalia. Kullakin yliopistolla ja sen kirjastolla on erilaisia taloushallinnollisia, tiedotuksellisia ja tutkijoiden neuvontaan liittyviä työnkulkuja. On järkevää luoda tutkijalle mahdollisimman selkeä palvelu: kirjasto ja tutkija keskustelevat ja kirjasto toimii nopeasti suoraan kustantajan kanssa. FinELibin neuvottelemien sopimusten osalta toivomme, että FinELib antaisi kirjastoille vain yleisen tason tiedot neuvoteltujen sopimusten sisällöstä. Tämän jälkeen kirjastot ohjeistaisivat itse asiakkaansa toimien ikään kuin tutkijan lähitukena.
Käytännöistä
Ehdotamme kustantajien kanssa käytäviin neuvotteluihin yhdeksi tavoitteeksi sitä, että kustantaja ilmoittaisi kirjoittajamaksualennusmahdollisuudesta suoraan tutkijalle samalla kun osapuolet solmivat julkaisusopimuksen. Kustantajan verkkosivuilla olevan tiedon tulee olla myös tutkijalle selkeä: onko hän oikeutettu alennukseen ja millaisin ehdoin. Jos kustantaja ei juurikaan kerro alennusmahdollisuudesta, sopimusten alennukset jäävät käyttämättä ja sopimuksista tulee entistä kalliimpia kirjastoille. Sage-kustantajan kanssa tehdyn sopimuksen kirjoittajamaksualennusten minimaalinen hyödyntäminen on varoittava esimerkki.
Jos yliopisto tai kirjasto maksaa tutkijan puolesta alennetun kirjoittajamaksun, suosittelemme mieluummin liian väljiä kuin liian tiukkoja kriteerejä. Näin sen vuoksi, että avoin julkaiseminen ja kirjoittajamaksut ovat vielä kohtalaisen uusi asia monelle tutkijalle. Uhkana on siis pikemminkin se, että julkaistaan edelleen maksumuurin takana, jolloin alennukset jäävät hyödyntämättä ja avoin julkaiseminen ei lisäänny.
Viestintä
Työryhmä suosittelee monikanavaista viestintää kirjastojen ja tutkijoiden kiinteässä vuorovaikutuksessa. Toimivimmiksi muodoiksi ovat osoittautuneet henkilökohtaiset tapaamiset, laitosvierailut, kokoukset ja koulutustilaisuudet.
Muutamia hyviä käytäntöjä Aalto-yliopiston kirjastossa, Helsingin yliopiston kirjastossa ja Turun yliopiston kirjastossa
Kalle Tiitinen: Aalto-yliopiston Open Access Fund -pilottihanke
Kuva: Aalto-yliopisto/Tuomas Uusheimo
Aalto-yliopistossa toteutettiin Open Access Fund -pilottihanke vuonna 2017. Pilottihankkeen tarkoituksena oli Aallon tutkimuksen näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistäminen avoimen julkaisemisen keinoin sekä tiedon kerääminen Aallon julkaisukäytänteistä. Pilotista tiedottaminen toteutettiin Aalto-yliopiston Inside-sivuston, sähköpostin, Open Access -klinikoiden sekä erilaisten Aallon sisäisten tapahtumien avulla. Pilotista tehtiin myös Libguide-sivu.
Aalto-yliopiston Tutkimus- ja innovaatiopalvelut varasivat pilottiin 120 000 euroa APC-maksuja varten, joka jaettiin kaikkien Aalto-yliopiston laitosten kesken laitoskohtaisiksi kiintiöiksi. Laitosten kiintiöiden suuruudet vaihtelivat paljon, pienimmät kiintiöt olivat 500 euroa ja suurimmat yli 20 000 euroa. Kiintiön suuruus perustui laitosten julkaisuaktiivisuuteen vuosina 2010–2015. Laitoskohtaista kiintiötä ohjeistettiin käyttämään vain, jos ulkopuolista tai erilaisiin hankkeisiin liittyvää rahoitusta ei ollut saatavilla. Lopullisen päätöksen kiintiön käytöstä teki aina laitoksen johtaja.
Pilottihankkeen päivittäisestä hallinnoinnista vastasi kolme tietoasiantuntijaa, joista kaksi tuotti neuvontapalveluja ja seurasi laitoskohtaisia kiintiöitä ja yksi hoiti laskutukseen liittyvät asiat, kuten laskun asiatarkastamisen. Lisäksi tietoasiantuntijat antoivat neuvoja avoimeen julkaisemiseen liittyvistä seikoista, kuten artikkelin tai sen hyväksytyn käsikirjoituksen rinnakkaistallentamisesta. Pilottihanketta varten tehtiin oma tietokanta, jonka avulla toteutettiin laitoskiintiöiden käytön seuraaminen sekä rahoitushakemusten ja artikkelien dokumentointi.
Jotta artikkeli saisi rahoitusta, täytyi julkaisun, jossa artikkeli ilmestyi, täyttää tiettyjä ehtoja. Pilotissa rahoitettiin vain lehti- ja konferenssiartikkelien avointa julkaisemista, joten esimerkiksi kirjojen avointa julkaisemista ja kuvitusmaksuja ei tuettu. Tärkeimmän rahoituskriteerin muodostivat lehtien Julkaisufoorumi-luokitukset: Gold-mallin lehtien Jufo-luokka tuli olla 1, 2 tai 3 ja Hybrid-lehden 2 tai 3, jotta artikkeli saisi rahoitusta.
Käytännössä rahoituksen hakeminen tapahtui vapaamuotoisella sähköpostiviestillä Oppimiskeskuksen tietoasiantuntijoille. Tietoasiantuntijat selvittivät, täyttääkö julkaisu pilottihankkeen ehdot ja onko Oppimiskeskuksella ja kustantajalla sopimuksia alennetuista APC-maksuista. Tämän jälkeen kirjoittajan tuli pyytää laitosjohtajalta hyväksyntä laitoskiintiön käyttöön. Kun lupa oli myönnetty, laitoksen kontrolleri maksoi APC-maksun kustantajalle, jonka jälkeen hän laskutti ko. summan laitoksen kiintiöstä.
Kaikki Aalto-yliopiston Open Access Fund -pilottihankkeeseen varatut rahat käytettiin, ja pilotissa rahoitettiin yhteensä 67 artikkelin avaaminen. Keskimääräinen artikkelin APC-hinta oli 1 955 euroa: Gold-mallin lehdissä APC-maksun keskiarvo oli 2 080 euroa ja Hybrid-mallin lehdissä 1 835 euroa. Gold-mallin lehdissä rahoitettiin 32 julkaistua artikkelia ja Hybrid-mallin lehdissä 35 artikkelia. Rahoitetuista artikkeleista 21 % julkaistiin 1. Jufo-luokan lehdissä, 42 % 2. Jufo-luokan lehdissä ja 37 % 3. Jufo-luokan lehdissä. Eniten artikkeleita julkaistiin Nature Publishing Group -kustantamon lehdissä (14 kpl) ja toisena tuli Elsevier (13 kpl).
Pilottihanke sai paljon positiivisia kommentteja, ja yleisimmin kiiteltiin avoimen tieteen ja avoimen julkaisemisen tukemista. Useat tutkijat kehuivat myös prosessin nopeutta, sillä kaikki tapaukset pyrittiin selvittämään aina saman päivän aikana. Kritiikkiä pilotti sai hallinnollisen prosessin raskaudesta ja kiintiöiden niukkuudesta. Lisäksi moitittiin Jufo-luokkien määräävyyttä: uusilla julkaisuilla ei ole vielä Jufo-luokkaa, joten niissä julkaistuja artikkeleita ei pilotissa myöskään rahoitettu.
Oli tärkeää, että pilottihanke hoidettiin Oppimiskeskuksen kautta, sillä näin aineistosopimusten mukana tulleet APC-maksualennukset saatiin käytettyä. Vuoden 2017 pilotissa Aalto-yliopisto säästi yli 10 000 euroa näiden alennusten ansiosta. Kaiken kaikkiaan Open Access Fund -pilottihanke osoittautui hyvin onnistuneeksi kokeiluksi, ja sitä jatketaankin myös vuonna 2018. Vuoden 2018 Open Access Fund toteutetaan miltei samoin ehdoin, ja ainoa muutos koskee pienimpiä laitoskiintiöitä, jotka on korotettu 500 eurosta 1 000 euroon.
Marjo Kuusela: Helsingin yliopiston kirjaston kokemuksia kirjoittajamaksuista
Kuva: Veikko Somerpuro
Helsingin yliopistossa ei ole erillistä rahastoa, josta tutkijat saisivat tukea APC-maksuihin. Viime vuoden aikana muutamat tiedekunnat ovat varanneet rahaa APC-maksuihin ja luoneet kriteerejä tuen saannille.
Avoimen tieteen palvelukeskus perustuu sille idealle, että kirjasto ryhtyisi vastaisuudessa hallinnoimaan OA-maksuja (Article processing charges, book processing charges) yliopistotasolla ja niveltää muut avoimen julkaisemisen tukipalvelut osaksi keskuksen toimintaa. Kirjastolla on yliopistolta saatua hankerahaa, jonka turvin voimme tällä hetkellä APC-maksuja kattaa ja tukea.
Kirjasto saa taloushallinnosta tietoa kustantajille maksetuista kirjoittajamaksuista. Vaikka kirjoittajamaksuille on omat tiliöintikoodinsa, APC-maksujen tunnistaminen ei ole ongelmatonta: lasku ei aina ole puhdas APC-maksu, vaan se voi olla myös jokin muu julkaisemiseen liittyvä maksu. On myös työlästä selvittää onko kyseessä gold vai hybridimaksu. Taloushallinnon raporttien mukaan tutkimusrahoituksesta ja laitosten budjeteista yliopisto on vuosina 2016-2017 maksanut APC-maksuja mm. seuraaville kustantajille:
Taulukossa on otettava huomioon virhemarginaali: kaikki koodille kirjatut maksut eivät ole open access APC-maksuja, mutta suuruusluokka kuitenkin on kohtuullisen osuva. APC-kulujen tarkastelua voi siis tehdä käyttäen taloushallinnon lukuja, mutta myös kustantajien julkaisudataa hyväksikäyttäen.
Mitä tällä APC-tiedolla teemme? Se lisää tietoisuutta yliopistossa siitä, mitä avoin julkaiseminen maksaa. Voimme seurata kustannuksia, joita menee isoille kansainvälisille kustantajille ns. double dipping, sekä lehtitilausmaksuina että tutkijoiden maksamina APC-maksuina. Lisäksi voimme käyttää tietoa neuvotteluissa kustantajien kanssa.
APC-työnkulkujen ja laskujen prosesseihin menee myös paljon tutkijoiden, kirjaston ja taloushallinnon työaikaa. Laskujen hoitaminen työllistää sekä tutkijaa ja että taloushallintoa. HY:n kokoisessa tutkimusintensiivisessä yliopistossa erilaisten kustantajien APC-maksumallien ja työprosessien määrä ei ole vähäinen. On järkevää miettiä, miten tämä työ järjestetään; kirjasto selkiyttää ja sujuvoittaa näitä hallinnollisia käytäntöjä ja vapauttaa tutkijan aikaa tästä.
APC discount (or waiver) because of the relationship between author and the OA journal (editorship; membership)
APC discount in OA journal via membership program with OA publisher
APC in hybrid journal
APC discount in hybrid journal as a result of offsetting deal with University library
APC in hybrid journal included in offsetting deal with University library
APC is part of offsetting deal in the form of ‘APC spend returned as a deduction against future subscriptions’
APC spend returned as a deduction against future subscriptions’
Financing options:
APC-fund managed by library/ University
APC-fund managed by research funder
APC included in research grants
APC paid by research group budget
APC paid by individual author
APC-maksutietoja keräämme tällä hetkellä exceleihin. Maailmalla on kyllä käytössä erilaisia hallinnointityökaluja ja tietokantoja isomman APC-liikenteen hallinnointiin, esim. JISC Monitor. University College of Londonin kirjasto käyttää itsetehtyä access-tietokantaa, jonka päälle on tehty kevyt käyttöliittymä.
Kirjasto on yrittänyt saada APC-maksuja kirjoittajille edullisemmaksi neuvottelemalla institutional membership eli jäsenyysmaksuja kustantajien open access -ohjelmiin. Näitä jäsenyysmalleja on erilaisia, ja niiden taloudellisuuden ja hyödyllisyyden arviointi on kirjastolle uutta työtä. Uusia malleja pilotoidaan hankkeen puitteissa. Kokemuksia ja mallien hyötyjä voi arvioida parin vuoden päästä, kun saamme riittävää aikasarjaa. OA-kustantajat tarjoavat useimmiten joko deposit-maksua tai vuosittaista jäsenmaksua, jota vastaan kirjoittaja voi julkaista joko ilman APC-maksua tai tietyllä alennusprosentilla. Esimerkkinä tässä laskelma MDPI-kustantajan jäsenyyssopimuksesta: sen ansiosta kirjasto on säästänyt yliopistolta vuosina 2016-2017 yhteensä CHF 12 526, eli n. € 10 731 verrattuna siihen, että meillä ei olisi sopimusta. BigDeal-sopimuksissa kyse on tietenkin suuremmista summista ja arviointia voimme tehdä vasta, kun kokemusta karttuu riittävästi. APC-maksujen lisäksi avoimen julkaisemisen muita kuluja tulee myös huomioida: Open Access -kustantajien jäsenyysmaksut ja muut OA-tukimaksut kuten COAR ja DOAJ, kulkevat osin historiallisista syistä kirjaston aineistomäärärahoissa, ja osin hankerahoituksesta.
Finelibin neuvottelema Elsevier-sopimus toteutetaan kirjastossa siten, että kirjasto maksaa APC-laskut tutkijoiden puolesta yliopistolta saadun rahoituksen turvin. Helsingin yliopiston kirjaston näkökulmasta kyse on käytännöllisestä ratkaisusta, jonka tarkoituksena on saada keskitetysti tietoa siitä, kuinka paljon Elsevierin sopimukseen liitettyjä artikkeleita julkaistaan ja paljonko se lisää yliopiston kustannuksia. Ratkaisu on määräaikainen ja tarkoitus on kerätä tietoa hybridijulkaisemisesta seuraavaa neuvottelukierrosta varten.
Taylor &Francis sopimus toteutetaan deposit-maksumallilla. Kirjoittajille ei lähde tässäkään tapauksessa laskua, vaan kirjasto kattaa APC-maksun ja hoitaa laskuprosessin. Kirjasto hallinnoi T&F:n hallintaliittymässä (dashboard) artikkeleita ja maksuja. Elsevier vielä kehittää vastaavanlaista hallintaliittymää, jonka pitäisi tulla jo kevään aikana käyttöön. Alkukangertelujen jälkeen prosessit ovat sujuneet kustantajien kanssa kohtuu hyvin.
Eniten tutkijat ovat meiltä kyselleet seuraavia asioita liittyen kirjoittajamaksuihin:
affiliaation määrittelyyn liittyvät – miten tutkija määritellään, mistä tarkistetaan affiliaatio?
saako alennuksen/rahoituksen takautuvasti? Mistä lähtien tuen saa?
mitä artikkelityyppejä sopimukset kattavat?
mikä CC-lisenssi kannattaa valita? Ja ylipäätään artikkelin jakamisen ehtoihin liittyviä kysymyksiä.
voitteko hankkia/liittyä X-lehden tai kustantajan jäsenyysohjelmaan? Ja kuinka pian?
teemme teemanumeroa – onko tukea mahdollista saada myös ensi vuonna?
mistä näen mitä sopimuksia kirjastolla on minkäkin kustantajan kanssa?
mistä näen saako tähän lehteen alennuksia?
maksatteko Book Processing Charge-maksuja?
Lisäksi saamme kustantajakohtaisia julkaisuprosessiin liittyviä kysymyksiä: kustantajat muuttavat ja hienosäätävät prosessejaan, päivittävät käyttö- ja hallintaliittymiään, mikä aiheuttaa kysymyksiä meille. Me neuvomme tutkijoita submittaus-työkalujen ja käyttöliitymien tulkitsemisessa.
Jukka Rantasaari: Turun yliopiston APC-maksujen seuranta, tietojen rikastaminen ja tulokset vuodelta 2017
Kuva: Hanna Oksanen
Turun yliopiston talouspalvelut perusti tilin avoimen julkaisemisen maksuille vuoden 2017 alussa. Tilille kirjataan kaikki yliopiston kirjanpidon kautta maksettavat laskut, joista on saatavilla tieto, että kyseessä on kirjoittajamaksu. Tämä koskee sekä yliopiston avoimella rahoituksella että sopimustutkimuksen rahoituksella maksettuja kirjoittajamaksuja. Kirjanpidon ulkopuolelle jäävät vain apurahoilla sekä tutkijoiden henkilökohtaisilla luottokorteilla maksamat kirjoittajamaksut.
Kirjasto seuraa kirjoittajamaksuja SAP-järjestelmässä ja ottaa maksuista kaksi kertaa vuodessa raportin. Tässä vaiheessa raportti on pelkkää raakadataa, joka sisältää mm. maksajan kustannuspaikan, mahdollisen projektin, kirjauspäivämäärän, maksetun summan ja tekstikentän.
Kirjasto tarkistaa tositenumeron perusteella järjestelmässä kunkin maksun tarkemmat tiedot ja luo excel-taulukon, johon kirjataan seuraavat tiedot:
tulosyksikkö
tositenumero
kustantajan nimi
julkaisukanavan nimi
julkaisukanavan ISSN/ISBN
julkaisun nimi
onko kyseessä full open access vai hybridi-julkaisukanava
maksun summa kotivaluuttana.
Mikäli maksu on jokin muu kuin OA tai hybridi -kirjoittajamaksu, tieto poistetaan raportilta (esim. artikkelin kuvitusmaksu tms.).
Lisäksi kirjasto tarkistaa kunkin julkaisun osalta salliiko kustantaja julkaisun rinnakkaistallentamisen ja millä ehdoilla, sekä löytyvätkö julkaisun tiedot yliopiston tutkimustietojärjestelmästä. Jos tiedot löytyvät, mutta julkaisua ei ole rinnakkaistallennettu, kirjasto tallentaa julkaisun kustantajan ehtojen mukaisesti. Jos tiedot eivät löydy, kirjasto tallentaa julkaisun tiedot ja rinnakkaistallenteen kustantajan ehtojen mukaisesti tutkimustietojärjestelmään.
Yhteenvetoon kirjasto kokoaa myös seuraavat tiedot:
OA/hybridi APC-maksut,
avoimen julkaisemisen määrä, hinnat ja prosenttiosuus tiedekunnittain, laitoksittain, kustantajittain ja lehdittäin,
niiden julkaisujen määrä, jotka olisi saanut rinnakkaistallentaa, mutta joita ei ollut tallennettu.
Miltä vuoden 2017 tulokset näyttävät?
Kirjoittajamaksuja maksettiin kirjanpidon mukaan yli 160 000 euroa. Tästä 70 % oli maksuja full-oa -julkaisukanaviin ja 30 % hybridikanaviin. Oheisista taulukoista selviää tarkemmin APC-maksujen määrät tiedekunnittain, laitoksittain ja kustantajittain.
Eniten maksuja maksettiin Matemaattis-luonnnontieteellisestä (nyk. Luonnontieteiden ja tekniikan) tiedekunnasta. Kasvatustieteiden tdk:sta ja Oikeustieteellisestä tdk:sta ei kirjanpidon mukaan maksuja maksettu.
Suurimmat maksajat olivat Biotekniikan keskus, Biokemian laitos ja Biologian laitos.
Eniten maksuja keränneet kustantajat ovat Elsevier, Nature ja Wiley.
Open access -lehdissä julkaistuista artikkeleista maksettiin vuonna 2017 n. 112 000 euroa, hybridilehdissä avatuista artikkeleista n. 50 000 euroa. Gold-artikkelin keskimääräinen APC-maksu oli 1 814 euroa, hybridikanavassa avatun artikkelin maksu 2000 euroa. Eniten maksuja keräsi yksittäisistä lehdistä Naturen Scientific Reports. Kallein yksittäinen open access -artikkelista maksettu maksu oli 4485 euroa Elsevierin Cell Reports -lehdelle. Kallein yksittäinen hybridikanavassa artikkelista maksettu maksu oli 4227 euroa Elsevierin Biochima et Biophysica Acta -lehdessä.
Summiin on päädytty talouspalvelujen avoimen julkaisemisen tilin raakadataa jalostamalla eli siivoamalla pois sellaiset maksut, jotka sinne eivät kuulu sekä ryhmittelemällä maksulajit. Puolivuosittaisen raportin koostaminen tarkoittaa kirjastossa n. yhden henkilön n. kahden päivän työrupeamaa. Sinänsä esim. hybridi- ja oa-maksujen erottelemista toisistaan ei koettu ongelmalliseksi – tiedonhankintataitoja tietenkin vaaditaan.
Yhteenveto
Kuva: Hanna Oksanen
Vihreän avoimen julkaisemisen eli julkaisujen rinnakkaistallentamisen lisäksi myös kultainen ja hybridi avoin julkaiseminen lisääntyvät yliopistoissa – ainakin, jos mittarina käytetään saatavilla olevia tukipalveluja kuten:
lisääntyvää yhteistyötä palvelujen tuottamiseksi kirjaston ja yliopiston eri toimijoiden kesken (tehdään lähes kaikissa yliopistoissa),
tarkentuvaa kirjoittajamaksujen seurantaa (maksut ohjataan avoimen julkaisemisen tilille jo useimmissa yliopistoissa),
yliopiston tai tiedekunnan keskitettyä rahastoa, josta maksetaan maksuja tutkijan puolesta (yliopistotasoinen pilottirahasto Aalto-yliopistossa, tiedekuntakohtaisia rahastoja ainakin Helsingin yliopistossa).
FinELib on myös neuvotellut / neuvottelemassa useiden kustantajien kanssa sopimuksiin liitettävästä open access –optiosta eli kirjoittajamaksujen alennuksista.
Palveluja ja palvelurakenteita siis kehitetään, mutta kultaisen tai hybridin avoimen julkaisemisen määrän voimakasta lisääntymistä on vielä liian aikaista ennustaa. Avoimen kultaisen/hybridin julkaisemisen määrään vaikuttavat paitsi tieteenalan korkealuokkaisten avointen julkaisukanavien saatavuus, myös yliopiston linjaukset – tai niiden puuttuminen. Tällaisia linjauksia voivat olla mm. maksetaanko maksut yhteisestä rahastosta vai jätetäänkö asia tiedekuntien, laitosten ja oppiaineiden vastuulle, maksetaanko sekä kultaisen että hybridin julkaisukanavan maksut, saako kirjasto korvamerkittyjä varoja APC-maksujen maksamiseen, vai maksavatko tutkijat itse.
Kirjoittajat: Jukka Rantasaari, Marjo Kuusela & Kalle Tiitinen Kuvat: Hanna Oksanen, Veikko Somerpuro, Tuomas Uusheimo
Bibliothèque des Grands Moulins Kuva: Jaana Koivisto-Nieminen
Pariisissa oli satanut lunta jo monta päivää, kun 9.2.2018 vaelsimme Seinen rantaa lumipyryssä Paris Diderot -yliopistoon tutustumiskäynnille. Ranskan valtio rahoittaa lähetystöjensä yhteydessä toimivia Campus France -neuvontapisteitä, ja edustin Suomen infopistettä Pariisissa järjestetyssä koulutuksessa. Campus France -verkoston tavoitteena on ulkomaalaisten opiskelijoiden auttaminen ranskalaisiin yliopistoihin hakemisessa. Koulutukseen kuului myös oppilaitosvierailu ja tutustuminen opiskelijakirjastoon.
La Bibliothèque des Grands Moulins toimii vanhassa tehdasrakennuksessa 13. kaupunginosassa lähellä Ranskan kansalliskirjastoa. Tässä entisessä myllyrakennuksessa sijaitsevat humanististen tieteiden, sosiaalitieteiden, luonnontieteiden ja tekniikan kokoelmat. Paris Diderot (Sorbonne Paris Cité) -yliopistolla on myös viisi muuta kirjastoa, joista löytyvät muun muassa lääketieteen kokoelmat.
3. kerroksen kokoelmia ja työskentelytilaa Kuva: Jaana Koivisto-Nieminen
Kaikille avoimessa Grands Moulins -kirjastossa käy noin 3000 asiakasta päivässä, ja rekisteröityneitä asiakkaita on noin 9000. Viidessä kerroksessa on lainattavia kirjoja ja kaikissa kerroksissa on myös avointa työtilaa. Sisustus on jätetty tehdasmaisen karkeaksi.
Lehdet ovat pääosin luettavissa kirjaston portaalin kautta, mutta muutamia kausijulkaisuja tulee myös paperisina. Entiseen lehtisaliin on tilan vapautumisen myötä tarkoitus tehdä toimivampia ryhmätyötiloja. Tällä hetkellä avara tila korkeine kattoineen on haasteellinen akustiikan kannalta.
Tutkijapalveluille vapautetaan myös tilaa, sillä ne muodostuvat yhä tärkeämmiksi kirjaston palvelujen joukossa. Tutkijoille järjestetään muun muassa työpajoja bibliometriikasta ja open access -julkaisemisesta.
Opiskelijoilla ja tutkijoilla on pääsy e-lehtien lisäksi tietokantoihin yliopiston verkosta ja sen ulkopuolelta. Uudet opiskelijat saavat tutustua kirjastoon esittelykierroksilla, ja opiskelijoille on tarjolla työpajoja tiedonlähteiden ja kirjastopalvelujen käyttöön.
Ryhmätyötiloja Kuva: Jaana Koivisto-Nieminen
Tärkeänä osana kirjaston palveluja ovat kirjakahvila-tapahtumat eli keskustelutilaisuudet jonkin teeman ympärillä, esimerkiksi juuri ilmestyneen kirjan pohjalta. Ohjemassa on viime aikoina ollut muun muassa ohjelmointia käsittelevä kirja, naisten päivän kunniaksi järjestettävä unohdettuja naiskirjailijoita käsittelevä näyttely ja japanilaisia elokuvaohjaajia käsittelevä teema.
Paris Diderot’n kirjastolaitos tekee yhteistyötä USPC-verkostoon kuuluvien yliopistokirjastojen kanssa. Siihen kuuluu 9 Pariisilaista korkeakoulua ja 5 tutkimuslaitosta. Lisäksi kirjasto kuuluu Ranskan yliopistokirjastojen verkostoon.
Tämänhetkisiin haasteisiin kuuluu henkilökunnan työaikojen ja aukioloaikojen yhteensovittaminen. Kirjasto onkin palkannut useita osa-aikaisia työntekijöitä opiskelijoidensa joukosta. Vakinaisia työntekijöitä on 41 ja määräaikaisia 45.
SYN haastatteli kirjastonjohtaja Tommi Harjua Taideyliopiston kirjastosta. Kuvataideakatemian kirjasto, Teatterikorkeakoulun kirjasto, ja Sibelius-Akatemian kirjaston toimipisteet Helsingissä ja Kuopiossa muodostavat yhdessä Taideyliopiston kirjaston. Taideyliopiston kirjasto on kaikille avoin, Taideyliopiston opetuksen ja tutkimuksen eri taiteenaloille erikoistunut taidekirjasto.
Milloin aloitit Taideyliopiston kirjaston johtajana?
Aloitin työni noin vuosi sitten joulukuussa 2016.
Miten työsi johtajana on lähtenyt käyntiin?
Työ lähti alkumetreiltä vauhdikkaasti käyntiin. Olen lajiani ensimmäinen Taideyliopiston kirjaston johtaja, koska kirjasto yhdistyi tammikuun alusta 2017 yhdeksi koko Taideyliopiston kattavaksi yksiköksi. Tätä ennen toimintaa oli tehty neljän itsenäisen kirjaston voimin eli Kuvataideakatemian, Teatterikorkeakoulun sekä Sibelius-Akatemian kahden kirjaston, Helsingin ja Kuopion, voimin.
Ensimmäistä työvuotta ovat määrittäneet hyvin pitkälle isot muutokset. Kirjastossa on opeteltu elämään yhtenä kirjastona ja hakemaan synergiaetuja. Keväällä muutimme jo aikaisempina vuosina käynnissä olleen tiimitoiminnan mallia ja samaan aikaan yhteistoimintaneuvottelut alkoivat yliopistossa. Yliopiston uusi palveluorganisaatio aloitti lokakuussa toimintansa. Siinä kirjasto säilyi edelleen kirjastona, vaikka muita palvelualueita yhdistettiin ja muutettiin. Tylsiä hetkiä ei ole siis ollut. Samanaikaisesti olen kantanut huolta henkilökuntani jaksamisesta tässä jatkuvassa ja poikkeuksellisen rankassa muutostilanteessa.
Millainen on taustasi ennen tähän tehtävään tuloa?
Olen taustaltani musiikkitieteilijä ja musiikintutkija. Työskentelin opiskeluaikana pitkään myös musiikkihallinnon kanssa. Toimin kymmenisen vuotta Sibelius-Akatemian Kuopion kirjastossa informaatikkona sekä opetin musiikintutkimusta kanttoriopiskelijoille sivutoimisesti. Väitöskirjani valmistuttua luin myös henkilöstöjohtamista. Loppuvaiheessa olin Taideyliopiston kirjaston vastuuhenkilönä ennen siirtymistäni johtajaksi.
Mikä omassa taustassasi on ollut erityisen hyödyllistä työssäsi Taideyliopiston kirjaston johtajana?
Koen, että tutkijakoulutus ja -tausta vahvistavat kykyä osata yhdistellä isoja asiakokonaisuuksia ja ottaa huomioon niissä piilevät pienet yksityiskohdat. Joillain ihmisillä tämä toki voi olla luontaistakin, mutta koen tutkijakoulutuksen isoksi hyödyksi tässä tehtävässä. Samoin se, että on elänyt tutkijan arkea, on nykyisen avoimen tieteen aikakaudella osoittautunut arvokkaaksi voimavaraksi – varsinkin kun asiakaskunta ja toimintaympäristö sijoittuvat toimessani taiteen ympärille, mikä luo oman erikoisuutensa asiaan. Hyödyksi voi laskea myös omat taideharrastukset.
Miksi olet kiinnostunut kirjastomaailmasta?
Kirjasto paikkana ja instituutiona on ollut minulle itselleni todella merkittävä. Ilman Jyväskylän yliopiston kirjastoa en olisi ikinä esimerkiksi päätynyt väitöskirjani aiheeseen. Kirjastolaitos on ollut minulle myös työnantaja ja laajemmin sivistyksen kehto. Jos ajatellaan kulunutta fraasia mukaillen kirjaa käyttöliittymänä, se ei ole katoamassa mihinkään. Kirja taas linkittyy laajemmin koulutukseen ja sivistykseen objektina. Näiden objektien paikka ei voi olla muuta kuin innostava.
Mitkä ovat Taideyliopiston kirjaston erityispiirteet verrattuna muihin yliopistokirjastoihin?
Taideyliopiston kirjaston aineistot poikkeavat melko paljon ns. perinteisten tiedeyliopistojen aineistoista. Yleisemminkin yliopiston tapa käsittää asemansa muiden yliopistojen joukossa on erityislaatuinen. Meillä keskiössä on tieteen sijaan taide, vaikka tutkimuksellinen ote onkin ensisijainen. Taiteeseen keskittyminen vaikuttaa meillä kaikkeen ja myös kirjastoon. Aineistojen ohella se näkyy ihmisten kysymyksissä ja myös meillä yliopistossa tehtävässä tutkimuksessa. Taiteilijuus ja siihen liittyvien prosessien tarkastelu merkitsee meillä hyvin monimuotoisia lähestymistapoja kirjaston arjessa. Vain esimerkkinä voisin mainita Taideyliopistossa syntyvät opinnäytteet, joiden toteutustapa vaihtelee todella paljon ja eroaa paljon perinteisestä pdf-tiedostosta, joka on kuitenkin muissa yliopistoissa pääasiallinen muoto. Tällaisia asioita pääsee johtajana pohtimaan – ja sitä, miten viedä asioita käytäntöön muistaen yliopistomme erityislaatuisuuden.
Miten Taideyliopiston kirjaston palveluita ja toimintoja on kehitetty viime vuosina ja mitä painopisteitä teillä on lähitulevaisuudessa?
Kirjastojen ollessa vielä itsenäisiä aiempina vuosina toimintoja pyrittiin yhtenäistämään jo valmiiksi siinä määrin kuin tuolloin oli järkevää. Lisäksi testasimme tiimitoimintaa. Vauhtiin on päästy vasta nyt syksyllä tilanteen ja resurssien selkiydyttyä. Kuten kaikki yhdistymisen kokeneet korkeakoulukirjastot tietävät, prosessit eivät ole aina olleet kivuttomia. Meillä on lähdetty nyt selkeästi tuomaan esiin yhtenäistä Taideyliopiston kirjastoa. Olemme aloittaneet ihan pienimmistä perusasioista, ja työtä riittää.
Taideyliopiston kirjaston painopiste tulee olemaan jatkossakin Taideyliopiston strategisten tavoitteiden tukeminen. Taideyliopiston viesti tuleville vuosille on se, että taide tekee tulevaisuuden. Se velvoittaa myös meitä. Tehtävämme on tukea Taideyliopiston toimintaa, taiteen tekemistä ja tutkimusta sekä laajemmin osaltamme taiteen asemaa muuttuvassa yhteiskunnassa.
Palveluorganisaatiouudistuksen myötä Taideyliopiston palveluja tullaan kehittämään aiempaa enemmän yhdessä muiden palvelualueiden kanssa ja teemme jatkossa näkyvämmin yhteistyötä esimerkiksi tutkimuspalvelujen ja avoimen kampuksen kanssa. Toivon kuitenkin, että kirjasto tulee säilymään kirjastona, eikä viitteitä sellaisesta mallista, joka Aalto-yliopistossa on ollut kehitteillä, ja johon Matti Raatikainen tässä blogissa aiemmin viittasi, tulisi meidänkin osaksemme Taideyliopistossa.
Mitä asioita haluat korostaa kehittämisessä?
Loppukäyttäjäkeskeisyys on erittäin tärkeää ja siten, että se tehdään yhteistyössä yliopiston muiden palvelujen kanssa. Taideyliopiston ratkaisut eri asioiden kehittämisessä ovat joskus luovia, ja hyvä niin. Kaikkea ei myöskään tarvitse keksiä tai tuottaa itse.
Mikä on yliopistokirjaston rooli yliopiston tehtävien toteuttamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa?
Se on täysin oleellinen. Yliopistokirjaston on löydettävä omat keinonsa soveltaa yliopistonsa strategiaa. Se on joskus helppoa, joskus haasteellisempaa.
Haluaisin nähdä sen päivän, kun kirjastoa ei olisi jossakin yliopistossa missään muodossa, mitä sitten tapahtuisi. Aikamme yksi oire on historian lyhytnäköisyys ja tämä on mielestäni näkynyt erityisesti humanismin alasajona yliopistoissa. Koen kaikkien muiden superlatiivien ohella kirjaston humanistisena toimintana ja paikkana.
Millainen on yliopistokirjasto vuonna 2027?
Olemme todella valtavan muutoksen keskellä jälkiteollisen yhteiskunnan jälkeisenä aikana nyt 2017. Melko kirkkaan kristallipallon saisi omistaa, että varmuudella tietäisi millaisessa yhteiskunnassa ja yliopistokirjastossa elämme kymmenen vuoden päästä. Ainoa varma asia on, että olemme valovuoden päässä siitä, mikä on nykyinen yliopistokirjasto. Tutkimuksen tekemisen tavat muuttuvat yhä nopeammin ja digitalisaation jälkeen on tulossa mukaan robotiikka. Nämä ovat isoja asioita ja haasteita kaikelle kirjastotoiminnalle, ei vain yliopistokirjastoille.
Olet tuorein SYNin jäsen. Miten olet kokenut SYNin toiminnan ja minkälaisia odotuksia sinulla on SYNin piirissä tapahtuvan yhteistyön suhteen?
Toiminta SYNissä on ollut erittäin mukavaa ja olen arvostanut lämmintä kollegiaalista vastaanottoa. Myös johtajat tarvitsevat vertaisverkostonsa. Erityisen mukavaa on ollut valmistella uutta strategiaa SYNille. Yhteistyötä tarvitaan aina, ja SYN on erinomainen forum ajatustenvaihdolle.
Mitä muuta haluaisit sanoa SYNin blogin lukijoille?
Näin vuoden vaihteen lähestyessä toivon kaikille hyvää joulun aikaa sekä menestystä alkavaan vuoteen!
Kysymykset: Katja Halonen
Vastaukset: Tommi Harju
Kuva: Tommi Harju
Strömsön alueelta löytyi monia hauskoja yksityiskohtia. Ovatkohan nämä Suomi100-linnunpönttöjä?
Ennen syksyn 2017 PedaForumia monikaan osallistujista ei tiennyt – ainakaan kovin tarkasti – missä paljon puhuttu Strömsö on. Se ja moni muukin asia selvisi Vaasassa vietettyjen päivien aikana. Vuosittaiset PedaForum-päivät ovat meille opetustyöläisille tankkauspaikka, jossa opitaan uutta toisiltamme, verkostoidutaan ja ammennetaan intoa ja voimia tulevaa lukuvuotta varten.
Verkostoitumista ennen Strömsötä
Varsinaisten päivien yhteyteen on syntynyt myös vuosittaisia verkostotapaamisia. Näin yhdellä matkustamisella saadaan järjestettyä monta hyvää kohtaamista. Tänä vuonna kaksi opiskelijoiden opintojen tukemiseen keskittyvää ryhmää yhdisti tapaamisensa PedaForumin aattona. Teknillisten yliopistokirjastojen informaatiolukutaitoryhmä eli TYKKI-ryhmä ja SYN:n Oppimisen tuen verkosto kokoontuivat ensin yhdessä kuulemaan ja keskustelemaan aina yhtä ajankohtaisesta informaatiolukutaidon opettamisesta ja jatkoi sitten omissa ryhmissään omien aiheidensa parissa.
Yhteisessä osassa kuultiin Kai Halttusen esitys ”Tiedonhankinnan ohjaajasta oppimisprosessin ohjaajaksi 90 minuutissa – ihme, uhka vai mahdollisuus?”. Nuoren opiskelijan ymmärrys tiedonhaun prosessista on aluksi epämääräinen möykky, johon hän kaipaa ohjausta. Tähän epämääräisyyteen voidaan sopivilla opiskelijaa aktivoivilla menetelmillä tuoda ryhtiä ja järjestystä ja auttaa häntä näin eteenpäin.
Oppimisen tuen verkoston omassa osuudessa keskityttiin pohtimaan avoimen tieteen olemusta Katri Rintamäen alustuksen pohjalta. Avoin julkaiseminen ja avoimet tutkimusaineistot helpottavat tiedonhankintaa, mutta toisaalta haastavat lisäämään omaa osaamista ja kriittisyyttä niin julkaisujen kuin aineistojenkin käytössä.
TYKKI-ryhmä on kokoontunut vuosittain eri yliopistokirjastojen kutsumana. Vaasan tapaaminen oli jo viides laatuaan. Keskustelua ja kuulumisten vaihtoa sisältävät tapaamiset ovat aina hyvin vapaamuotoisia. Tällä kerralla teemoina olivat fuksiopastuksen tilanne ja kehittäminen sekä LibGuidesien hyödyntäminen. On virkistävää pohtia yhdessä kollegojen kanssa ratkaisuja ongelmiin, jotka ehkä hieman eri variaatioina koskettavat kaikkia. Aina löytyy myös uusia näkökulmia, joita voi hyödyntää omassa organisaatiossa.
Iltaohjelman kohde oli Strömsö, jossa oli jo mukana muidenkin verkostojen jäseniä. Oli antoisaa nauttia kauniista ympäristöstä, hyvästä ruoasta ja mukavasta seurasta.
PedaForum-päivät 2018 rakentuivat viiden alateeman ympärille: digitaalisaatio korkeakouluopetuksessa, opetuksen tutkimuksellinen kehittäminen, opiskelijoiden ohjaaminen, oppimisympäristöt ja työelämän ja opintojen välinen yhteistyö.
Kaikki nämä teemat olivat hyvin sopivia meille, jotka toimimme IL-opetuksen parissa tieteellisissä kirjastoissa.
Monissa esittelyissä ja työpajoissa kävi ilmi, että opetuksen kehittämistä pidetään hyvin tärkeänä ja aktiivista kehittämisyhteistyötä tehdään tässä asiassa korkeakoulujen, tiedekuntien ja ainerajojen yli.
Tieteellisten kirjastojen opetuksen kehittämisen yhteistyö on jo monen vuoden ajan toiminut hyvin, joten jatkossa meille avautuu varmasti uusia mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä eri aineiden välillä sekä parantaa opettajien ja opiskelijoiden tiedonhallintaa.
Myös korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistamisen osalta mainittiin informaatiolukutaito useita kertoja PedaForumin aikana. Monet yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat esimerkiksi mukana suunnittelemassa opettajille suunnattua 60 opintopisteen kokonaisuutta nimellä Higher Education Learning Lab. Tähän kokonaisuuteen sisältyy 5 opintopisteen informaatiolukutaito-osa.
PedaForum tarjosi myös kekseliäitä digipedagogisia ratkaisuja pelien, digitaalisen aineiston ja oppimisympäristöjen muodossa, kuten siisti räätälöity Moodle ja uusia Flipped learning ja Blended learning -ideoita. Konferenssissa esiteltiin myös monta tulevaisuuden näkymää siitä, mihin digitalisaatio on meitä opettajia viemässä.
Kuten aina, PedaForum oli tälläkin kertaa huipputilaisuus, jossa opettajana pystyi valikoimaan kiinnostavia vaihtoehtoisia esityksiä lukuisista pedagogisen kehittämisen osa-alueista.
Valokuva copyright Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen
SYN haastatteli Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen johtajaa Matti Raatikaista. Aalto-yliopiston oppimiskeskus muodostuu Harald Herlin -oppimiskeskuksesta ja palvelupisteistä Espoossa ja Helsingissä. Oppimiskeskus tarjoaa kirjastopalveluja sekä tiloja ja laitteita opiskeluun ja työskentelyyn. Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kirjastot yhdistyivät vuonna 2010 Aalto-yliopiston kirjastoksi, joka nimettiin uudelleen vuonna 2015 Aalto-yliopiston oppimiskeskukseksi.
Milloin aloitit Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen vt. johtajana?
Aloitin keväällä 2015 ylikirjastonhoitajan eläköidyttyä. Asemani on väliaikainen, koska tarkoituksena koko tämän reilun kahden vuoden ajan on ollut luoda uusi organisaatio. Tässä on tullut viivästyksiä, mutta nyt asiassa ollaan viimein etenemässä.
Millainen työ- ja koulutustaustasi on?
Valmistuin 1990-luvun alussa Jyväskylän yliopistosta, aineinani kirjallisuuden tutkimus ja filosofia. Sen jälkeen suoritin Tampereella kirjastotieteen aineopinnot. Kirjastotyöurani aloitin Kajaanin kaupunginkirjastossa lukusalinvalvojana. Tähän työhön minut ohjattiin työvoimatoimistosta. Myöhemmin työskentelin mm. kirjastoautonkuljettajana, mikä olikin leppoisaa hommaa kesäaikoina. Opiskeluaikoina työskentelin Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin yliopistojen kirjastoissa. Opintojen päätyttyä olin vielä joitakin vuosia Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastossa sekä silloisessa Opiskelijakirjastossa, kunnes sain ensimmäisen vakituisen kirjastotyöni v. 1996 Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastosta. Siellä työskentelin esimiestehtävissä asiakaspalvelu- ja tietopalvelupäällikkönä. Vuonna 2010 syntyi Aalto-yliopiston kirjasto, jossa sain hoitaakseni asiakaspalvelupäällikön pestin. Hoidan sitä tavallaan edelleen, koska vt. johtajan hommiin siirtyessäni ei aiempaan tehtävääni nimitetty ketään. Olen täydentänyt osaamistani työn ohessa mm. johtamiskoulutuksiin osallistumalla.
Mikä taustassasi on ollut erityisen hyödyllistä työssäsi vt. johtajana?
Työkokemus useista kirjastoista on tuonut tietoa siitä, kuinka työt oikeastaan pitää kirjastossa hoitaa, ja myös siitä kuinka niitä ei pitäisi hoitaa. On olemassa lukuisa määrä tapoja työn jakamiseen, ihmisten kanssa toimeen tulemiseen, asiakkaiden kuuntelemiseen, jne. Jotkin tavat ovat parempia kuin toiset ja auttaa paljon, että on nähnyt erilaisia tapoja käytännössä.
Mitkä ovat Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen erityispiirteet verrattuna muihin yliopistokirjastoihin?
Jokaisella suomalaisella yliopistokirjastolla on oma profiilinsa ja se on suunniteltu niin, että se mahdollisimman hyvin palvelee omaa taustayhteisöä ja paikallista asiakaskuntaa. Ympäristö tavallaan luo kirjaston. Meidän toiminnassamme on piirteitä, joita on myös monilla muilla. Erityistä on ehkä näiden piirteiden muodostama kokonaisuus. Oman yliopistomme opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien tarpeet ovat muuttuneet aikojen kuluessa ja tämän hetken palvelukysynnässä painetun aineiston merkitys on pienempi kuin koskaan. Asiakkaille tarjoamamme tilat ovat näinä aikoina hyvin tärkeä osa palvelukokonaisuutta. Samoin ovat asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden pohjalta kehitetyt uudet palvelut. Aika suuri osa palvelutoiminnastamme liittyy nykyisin tutkimuksen tukemiseen ja sen tulosten julkituomiseen.
Missä asioissa Aalto-yliopiston oppimiskeskus on ollut edelläkävijä?
Aloitimme oppimiskeskuksen suunnittelun vuonna 2013 palvelumuotoiluhankkeella, johon osallistui suuri määrä yliopistomme opiskelijoita ja henkilökuntaa. Yhteensä noin 200 asiakasta haastateltiin ja näistä haastatteluista nousi esille ideoita, joiden pohjalta kehittelimme uusia palveluita ja uudenlaisia tiloja oppimiskeskukseen. Voisi sanoa, että haastatteluista ovat peräisin ne tekijät, jotka tekivät kirjastosta oppimiskeskuksen. Oppimiskeskus on yhtä kuin perinteiset kirjastopalvelut plus uudet palvelut ja tilat. Palvelumuotoilua on toki käytetty muuallakin ja siitä on selvästikin tullut suosittu keino muutostilanteisiin.
Mitkä ovat Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen kehittämishaasteet lähitulevaisuudessa?
Meillä on juuri valmisteilla organisaatiouudistus (syyskuu 2017) ja se toteutetaan YT-neuvottelujen kautta. Henkilöstövähennyksiä ei ole tulossa mutta työnantajan esityksen mukaan työnkuviin on tulossa muutoksia ja tämän takia tarvitaan YT-menettely. Jos esitys toteutuu sellaisenaan, Oppimiskeskuksen tehtävät ja henkilöstö jaetaan yliopistomme organisaatioon eri yksiköiden kesken. Oppimiskeskus eli entinen Aalto-yliopiston kirjasto nykymuodossaan lakkaa kokonaan olemasta. Tässä tilanteessa on runsaasti haasteita ja saattaa kestää pitkään ennen kuin toiminta ja palvelut saadaan taas sujuviksi. Muutos on toteutuessaan työntekijöille henkilökohtaisella tasolla hyvin suuri ja ammatti-identiteettikin on tässä koetuksella.
Mitä asioita haluat korostaa kehittämisessä?
Yhteistyötä ja asiakkaiden kuuntelemista. Kehittämiseen tarvitaan useiden asiantuntijoiden työpanos. Asiakkailta on kysyttävä mitä voimme tehdä, jotta he voisivat entistä paremmin opiskella ja tehdä työtä. Tärkeää on myös kokeileminen ja rohkeus tehdä virheitä. Kehittämistyössä kaikkea ei voi suunnitella etukäteen valmiiksi, vaan jossain vaiheessa on hypättävä veteen vaikkei uimataito vielä täydellinen olekaan.
Mikä on yliopistokirjaston rooli yliopiston tehtävien toteuttamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa?
Olemme jo pitkän aikaa laajentaneet perinteistä rooliamme aineiston tarjoajasta muihin asiakkaita tukeviin palveluihin. Toivoisin, että voisimme olla vielä nykyistä läheisemmin läsnä asiakkaidemme oppimiseen, tutkimukseen ja itsensä kehittämiseen liittyvissä toimissa.
Millainen on yliopistokirjasto vuonna 2027?
Mielestäni varmuudella voi sanoa vain, että se on erilainen kuin nyt. Uskoisin, että tapahtuu erilaistumista kun kirjastot yhä enemmän mukautuvat oman asiakaskuntansa tarpeisiin.
Minkälaisia odotuksia sinulla on SYNin piirissä tapahtuvalle yhteistyölle ja SYNin toiminnalle?
Yhteistyöllä voidaan taata se, että tuossa aiemmin mainittu erilaistuminen ei kuitenkaan tarkoita täydellistä hajaannusta, vaan meillä säilyy tietty yhteinen käsitys siitä, mikä on yliopistokirjaston rooli. Tietojen ja kokemusten vaihtaminen on tärkeää ja parhaimmillaan tämä vaihto tuottaa jalostuessaan uutta tietoa ja laadukkaampaa palvelua asiakkaidemme hyväksi.
Mitä muuta haluaisit sanoa SYNin blogin lukijoille?
Virkistävää syksyn aikaa! Muistetaan pitää työ ja vapaa-aika erillään.
Kysymykset: Katja Halonen
Vastaukset: Matti Raatikainen
Kuva: Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen
Suomalaiset kirjastoammattilaiset ovat hyvin verkostoituneet kansallisesti. Kansallisten verkostojen lisäksi suomalaisia kirjastoammattilaisia toimii kansainvälisissä verkostoissa. Pienillä erikoisaloilla, kuten eläinlääketiede, kansainvälinen verkostoituminen voi olla ainoa tapa tavoittaa saman alan kollegoja. Omien verkostojen kehittäminen kansainväliseksi hyödyttää isommillakin aloilla työskenteleviä uusien virikkeiden, uusimman tiedon, innovaatioiden ja uusien yhteistyökumppaneiden muodossa.
Mainio esimerkki kansainvälisestä verkostoitumisesta ovat suomalaiset EAHIL:n jäsenet. Kysyimme heiltä, mitä kansainvälinen verkostoituminen on heille merkinnyt niin ammattiosaamisen kuin oman työpaikan kannalta.
European Association for Health Information and Libraries (EAHIL) on eurooppalainen lääke- ja terveysalojen kirjasto- ja tietopalveluammattilaisten yhdistys. EAHIL tukee ammatillista kehittymistä, tarjoaa mahdollisuuden yhteistyöhön sekä osaamisen ja kokemusten jakamiseen. EAHIL järjestää konferensseja, työpajoja, webinaareja ja keskustelumahdollisuuksia verkoston kesken sähköpostilistan ja Facebookin välityksellä. EAHIL julkaisee myös omaa lehteä Journal of EAHIL . Tavoitteena on parantaa terveysalan ammattilaisille ja tutkijoille tarjottavia kirjastopalveluja. Yhdistys on perustettu 1987. Lähes 1700 jäsentä ovat kotoisin 64 maasta.
EAHIL:lla on hallitus (Executive Board) ja valtuusto (Council) sekä puheenjohtaja (President). Suomalaisten viralliset yhteydet EAHIL:n järjestetään BMF:n (Bibliothecarii Medicinae Fenniae ry) kautta. Kukin maa saa Counciliin tietyn määrän edustajia jäsenmääränsä mukaan. Suomesta Councilin jäseniä on ollut 2-3 kerrallaan.
Haastatteluumme vastasi sekä EAHIL:n aktiivisia toimijoita että rivijäseniä. Jäsenenä voi seurata yhdistyksen lehteä, EAHIL:n verkkosivuja ja keskustelupalstaa sekä osallistua yhdistyksen tapahtumiin. Tuulevi Ovaska toimii toista nelivuotiskauttaan EAHIL:n Boardin jäsenenä ja vastaa nyt yhdistyksen viestinnästä. Hän on toiminut myös mm. varapuheenjohtajana, Boardin varajäsenenä, Councilissa Suomen edustajana sekä Journal of EAHIL:n toimituskunnassa, johon tällä hetkellä kuuluu Suomesta Katri Larmo. Raisa Iivonen on toiminut EAHIL:n eläinlääketieteellisten kirjastojen ryhmän hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Jouni Leinonen on toiminut EAHIL:n Councilissa Suomen maaedustajana kaksi neljän vuoden kautta. Tiina Heino toimii Councilin jäsenenä ensimmäistä kauttaan. Muita tämänhetkisiä Councilin jäseniä ovat Elise Johansson ja Minna Liikala.
Moninaista hyötyä kansainvälisestä verkostoitumisesta
Kansainvälinen verkostoituminen EAHIL:n kautta koettiin huipputärkeäksi ja siitä on ollut suurta hyötyä haastatelluille. EAHIL:n kautta on muodostunut kansainvälisiä kollegaverkostoja, joiden kautta on saanut kehittämisideoita ja tarvittaessa apua oman työn haasteisiin, päässyt osallistumaan yhteisiin hankkeisiin ja kirjoittamaan yhteisjulkaisuja kansainvälisten kollegoiden kanssa. Syntyneiden kontaktien avulla on ollut helppo järjestää työvierailuja ulkomaille ja saada kansainvälisiä puhujia kotimaisiin seminaareihin. Toimiminen EAHIL:ssa on vahvistanut ammatillista osaamista, verkostoitumistaitoja, kielitaitoa, esiintymistaitoja sekä taitoa laatia esityksiä ja postereita. Omat näköalat ovat laajentuneet ja syventyneet kuulemalla siitä, missä mennään kehityksessä maailmalla, ja toisaalta jakamalla suomalaisia innovaatioita.
Tuulevi Ovaska kertoo: ”Ihastuin kollegiaaliseen ja avoimeen EAHIL-henkeen heti ensimmäisessä EAHIL-konferenssissani vuonna 2002. Viisitoista vuotta myöhemmin minulla on laaja kansainvälinen kontaktiverkosto, jolta saan helposti tukea ja neuvoja mitä moninaisimpiin ammatillisiin asioihin. Olen saanut neuvoja, apua, vinkkejä ja tukea muun muassa systemaattisten kirjallisuuskatsausten hakustrategioihin, kirjaston kalustamiseen, esimiestyöhön ja jopa urakehitysvalintoihin. Monista kollegoista on tullut ystäviä.”
”Verkostoituminen on mahdollistanut osallistumisen erilaisiin webinaareihin, esimerkiksi nyt keväällä on ollut webinaareja muun muassa erilaisista kirjallisuuskatsaustyypeistä, joka oli todella hyödyllinen webinaari. Konferenssissa käyminen hyödytti sillä tavalla, että keskustelemalla muiden osallistujien kanssa kuulin heidän työstään ja tavoistaan tehdä asioita. Se oli hyvin mielenkiintoista ja valaisevaa, kun eri organisaatioissa tehdään hyvinkin toisistaan poikkeavia tehtäviä”, kertoo Leeni Lehtiö.
Kansainvälisesti verkostoitunut asiantuntija hyödyttää myös työpaikkaansa
EAHIL:n tapahtumat ja tarjoama informaatio on ollut monella merkittävässä osassa kehittymisessä kirjastonhoitajasta/informaatikosta lääke- ja terveystieteiden tietoasiantuntijaksi sekä alan muutoksien seuraamisessa. Omille työpaikoille on tuotu paljon asioita, joista on kuultu/keskusteltu EAHILilaisten kanssa. Verkostoitumalla on päästy seuraamaan nousevia trendejä. Koulutuksista on saanut helposti omaan työskentelyyn uusia taitoja ja ratkaisumalleja. Aktiivinen verkostoituja kehittää omaa toimintaansa toisten kokemusten avulla.
Tiina Heinon mielestä kansainväliset verkostot ja kontaktit sekä benchmarking ehdottomasti palvelevat myös omaa työpaikkaa. Hän kertoo: ”Kollegiaalisuus yli valtakunnan rajojen on aivan huomattava lisävahvistus toimintaani omassa työpaikassani. Kynnys on matala sekä kysyä että vastata muiden kysymyksiin. Kansainvälinen verkostoituminen on erittäin tärkeää, se kasvattaa ammattitaitoa.”
”Olen pystynyt paitsi hyödyntämään jatkuvasti ja nopeasti kehittyvän alan uutta tietoa työssäni, kuten opetuksessa, ohjauksessa, tiedonhaussa ja viestinnässä, myös jakamaan oppimaani työyhteisössäni ja kehittämään kirjaston palveluita ja opetusta”, vahvistaa Tuulevi Ovaska.
Konferensseihin osallistuminen on ruokkinut omaa luovuutta ja synnyttänyt paikallisia innovaatioita. Konkreettisia ideoita omaan työhön tai työpaikkaan kansainvälisistä konferensseista ovat olleet mm. tilaideat, viestinnän kehittäminen, palveluiden kehittämismallit ja tuotteistamisideat (kuten opetuksen ja opastuksen palvelubuffet), uudet tietoaineistot ja tiedonhakumenetelmät sekä tiedonhaun opetuksen uudet menetelmät.
Suomen yliopistokirjastojen osaamista maailmalle
Haastatellut ovat pitäneet kansainvälisissä konferensseissa lukuisia suullisia esityksiä sekä posteriesityksiä. Aiheiden kirjossa havainnollistuu suomalaisten yliopistokirjastojen ja tietopalveluammatin kehittyminen vuosien saatossa. Esityksiä on pidetty mm. kaukopalvelukäytännöistä, laatutyöstä, osaamisen kehittämisestä ja muuttuvasta tietopalvelutyöstä. Informaatiolukutaidon opetukseen liittyen maailmalla on esitelty uusia opetusmenetelmiä, suomalaisia tiedonhankinnan ja -haun opetuspaketteja ja -kursseja, tiedonhakutapoja ja kokemuksia verkkokurssin opettamisesta. Haastatellut ovat pitäneet esityksiä myös bloggaamisesta, benchmarkkauksesta, uusista yhteisöllisistä työkaluista, kirjaston ja tiedekunnan henkilökunnan yhteistyöstä, palvelumarkkinoinnista ja kansainvälisestä yhteistyöstä projekteissa. Myös suomalaisia avoimen tieteen tukipalveluita on esitelty, kuten tutkimusdatapalveluiden pystyttäminen, uudet digitaaliset palvelut (esimerkiksi näkyvyyspalvelut) ja aineistonhallintasuunnitelmien laatimisen tuki.
Kysyimme myös missä asioissa suomalaiset yliopistokirjastot ovat onnistuneet kansainvälisesti katsoen. Ylpeitä saamme olla esimerkiksi kirjastoalan koulutuksesta, kansallisen tason yhteistyöstä, kansallisten tilastojen keräämisestä ja jakamisesta, informaatiolukutaidon opetuksesta, laatutyöstä, osaamisen kehittämisestä, eri ammattiryhmien tasa-arvoisuudesta, uusista innovaatioista ja ennakkoluulottomuudesta. Suomalaiset yliopistokirjastot haluavat kehittää toimintoja ja tiloja sekä ymmärtää asiakkaiden tarpeita. Niissä ymmärretään tieteellisen tiedon merkitys ja on panostettu paljon avoimeen tieteeseen ja tutkimuksen tuen palveluihin.
Komeiden oppimiskeskusten ammattilaiset voisivat haastateltujen mielestä tuoda enemmänkin esille saavutuksiamme kansainvälisillä areenoilla konferensseista blogeihin. Kansainvälinen verkostoituminen voi siis myös opettaa arvostamaan uudella tavalla omaa osaamista ja omassa kirjastossa kehitettyjä palveluita.
Terveiset blogin lukijoille
Kaikki haastatellut suosittelevat lämpimästi kansainvälistä verkostoitumista!
Tuulevi Ovaska: ”Ilman muuta suosittelen. Se rikastaa työelämää, auttaa ja patistaa kehittymään, helpottaa löytämään omia vahvuuksia ja kehittämään heikkouksia, antaa paljon mutta vaatii toki usein myös muuta kuin työaikaa.”
Jouni Leinonen: ”Suosittelen lämpimästi kansainvälistä, ja sen puoleen kansallistakin, verkostoitumista.”
Raisa Iivonen: ”Suosittelen ehdottomasti. Suomi on pieni maa.”
Leeni Lehtiö: ”Voin suositella kansainvälistä verkostoitumista jo lyhyen EAHIL-jäsenyyteni myötä. On hyödyllistä kuulla ja tutustua mitä muualla tehdään. Sillä tavalla pystyt seuraamaan myös omaa tekemistäsi, painitaanko samojen ongelmien parissa, pitäisikö ryhtyä kehittämään jotain uutta, mitä muuallakin jo tehdään ja olemmeko keksineet ratkaisun johonkin, mitä muualla pohditaan. Verkostoituminen on yksi hyödyllisimmistä tavoista seurata oman alan kehitystä.”
Liisa Salmi: ”Parasta on ollut omien näköalojen laajeneminen ja syventyminen ja sitä kautta suhteellisuudentajun ylläpitäminen laajemminkin kuin vain työssäni.”
Tiina Heino: ”Aivan ehdottomasti suosittelen! En usko, että olisin yhtä innostunut työstäni ja osaisin yhtä paljon ilman kansainvälistä kokemustani ja -verkostojani! Olen saanut myös elinikäisiä tärkeitä ystäviä kansainvälisistä kontakteistani. Olen ollut alallamme jo pitkään, ja tuon esille kansainvälisen työn tärkeyden aina nuorempien kollegojeni kanssa keskustellessa ja rohkaisen heitä siihen. On tärkeää toimia konnektoijana eikä vain pitää kontaktit itsellään.”
Teksti: Katja Halonen
Haastatteluvastaukset, joihin juttu pohjautuu: Tiina Heino, Raisa Iivonen, Leeni Lehtiö, Jouni Leinonen, Tuulevi Ovaska, Liisa Salmi
