Itä-Suomen yliopiston kirjasto. Kuvaaja: Raija Törrönen.
Digivisio 2030 -hankkeen tavoitteena on luoda digitaalisille palveluille perustuva oppimisen ekosysteemi, jota voivat hyödyntää kaikki oppijat aiemmasta taustasta riippumatta. Hankkeessa luodaan alusta, jolla oppija voi suorittaa opintoja jatkuvasti ja yli korkeakoulurajojen.
Hanke avaa onnistuessaan aivan uudenlaiset mahdollisuudet jatkuvalle oppimiselle avoimen opintotarjonnan kautta. Korkeakouluopiskelijat voivat valita kursseja toisista korkeakouluista ja sisällyttää ne omaan opintokokonaisuuteensa.
Avoin oppiminen lisää opiskelun volyymejä voimakkaasti. Korkeakoulukirjastoja huolettaa, miten oppimateriaalit saadaan kaikkien oppijoiden käyttöön tasa-arvoisesti sekä ajasta ja paikasta riippumattomasti.
Tyypillisesti noin kolmasosa korkeakoulujen kurssikirjallisuudesta on sähköisiä e-kirjoja. Nämä mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun ja soveltuvat sinällään hyvin etäkurssien materiaaliksi. Painettu aineisto ei tällaiseen opiskeluun oikein sovi, koska opiskelijan lähikirjastossa ei useinkaan ole riittävää kirjoa kurssimateriaaleja.
Lisensoidun sähköisen aineiston käyttö edellyttää, että aineistot ovat ainoastaan sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöiden käytettävissä. Digivision ajatuksena on, että oppijat voivat ottaa yksittäisiä kursseja joko korkeakoulun kurssitarjonnasta tai avoimesta yliopistosta. Tällöin pitäisi varmistaa, että yksittäinen oppija saa yhden kurssin oppimateriaalin käyttöönsä kurssin ajaksi mutta ei pääse kaikkeen korkeakoulun lisensoimaan aineistoon käsiksi. Teknisesti tämä on hyvin hankala toteuttaa.
Yksi vaihtoehto on hankkia kansalliset lisenssit sähköisiin aineistoihin. Tämä tulisi kuitenkin erittäin kalliiksi, mikä käytännössä estää hankinnan.
Avoimesti kaikkien saatavilla olevat sähköiset aineistot ratkaisevat käytettävyysongelman. Ne ovat kaikkien saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Ne soveltuvat myös massakursseille, koska käyttäjämäärää ei rajoiteta millään tavalla.
Avointen oppimateriaalien ongelmana ovat niiden tuotanto, tallennus ja löydettävyys. Monien opettajien pitäisi löytää uudet oppimateriaalit nykyisin käytössä olevien painettujen ja lisensoitujen aineistojen tilalle ja sovittaa opetuksensa näiden uusien materiaalien mukaiseksi. Vaarana on, että opettajat kokevat tämän opetusvapautensa rajoittamisena. Ehkä tämä kuitenkin voitaisiin ymmärtää osaksi digipedagogiikan murrosta.
Avointen oppimateriaalien osalta on myös ratkaistava niiden säilytys ja käyttöönanto. Monilla korkeakouluilla on oma julkaisuarkisto, johon myös avoimet oppimateriaalit voidaan sijoittaa. On myös olemassa valtakunnallisia (esimerkiksi avointen oppimateriaalien kirjasto, aoe.fi) ja kansainvälisiä ratkaisuja.
Julkaisuarkistoihin sijoitettavien oppimateriaalien ongelmana voi olla laatu, koska arkistoissa ei yleensä ole minkäänlaista laadunvalvontaa. Opettajien on silloin itse tutkittava, onko mahdollisesti käyttöön otettava materiaali sellaista, että sitä voidaan hyödyntää opetuksessa.
Avoimet oppimateriaalit tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia avoimeen oppimiseen. Niiden laaja käyttö edellyttää kuitenkin opettajien mielenmaiseman muutosta, ja tämä vie aikaa. Osana digipedagogiikan murrosta tämä kenties olisi mahdollista.
Ari Muhonen
FUNin puheenjohtaja
Kirjastonjohtaja
Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde. Kuva: Salla Hirvonen / JYU Avoimen tiedon keskus.
FUN järjesti sidosryhmilleen 2. marraskuuta 2022 webinaarin avoimesta julkaisemisesta. Ensimmäisessä osiossa kuulimme Avoimen tiedon keskuksen johtajan Pekka Olsbon puheenvuoron Suomen avoimuuden linjaustyöstä. Tämän jälkeen aiheeseen pureuduttiin paneelikeskustelussa. Vilkkaassa keskustelussa nostettiin esiin muun muassa kotimaisen julkaisutoiminnan merkitys tieteelle, avoimen tieteen rahoitus sekä tutkijan vastuullisen arvioinnin rooli.
Webinaarin toisessa osiossa kuulimme kansainväliset puheenvuorot avoimesta julkaisemisesta. Tutkija ja avoimen tieteen asiantuntija Sofie Wennström Tukholman yliopistosta puhui avoimen julkaisemisen tulevaisuudesta kirjastoissa. OpenEditionin varajohtaja Pierre Mounier puhui keinoista tukea timantti OA:ta. OAPENin johtaja Niels Stern keskittyi puheessaan kirjojen avoimuuteen ja timantti OA-malliin kirjajulkaisemisessa.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi FUNin varapuheenjohtaja Tommi Harju.
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen yliopistokirjastojen verkosto FUN, Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen Akatemia ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus järjestävät bibliometriikkaseminaarin 12.4.2022.
Tilaisuuden teemoina ovat tänä vuonna osaamiskeskittymät ja vastuullinen arviointi. Seminaari on tarkoitettu kaikille bibliometriikan sekä tutkimuksen arvioinnin, johtamisen ja suunnittelun parissa työskenteleville henkilöille.
FUNin juhlavuosi huipentui Jyväskylässä paikan päällä pidettyyn 25-vuotisseminaariin teemana FUN näkyy. Kasvokkaista ihmisten tapaamisen mahdollisuutta oli kovasti odotettu. Koronan vuoksi juhlasalin maksimihenkilömäärä oli rajattu 90 henkeen ja koronan vuoksi osallistujamäärä jäi siitä alle puoleen.
Poikkeusoloissa järjestetty juhla sujui kahvittelun, tapaamisten ja kiinnostavien esitysten parissa. Suomen rehtorineuvoston UNIFIn puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen totesi yliopistojen yhteisten verkostojen tärkeyden. Niillä on suuri lisäarvo yliopiston toimintaan. Yliopistot ovat syntyneet kirjastojen ympärille, tuottamaan uutta tietoa ja siirtämään tietoa uusille sukupolville. Tulevaisuuden haasteista hän nosti esiin muun muassa hallituksen tavoitteen nostaa 50 prosenttia ikäluokasta korkeakoulututkintoon. Miten kirjasto vastaa haasteeseen, joka suuresti kasvavan opiskelijamäärän lisäksi muodostuu yhä monimuotoisemmasta opiskelijajoukosta, eri kielistä ja kulttuureista?
OKM:n ylijohtaja Atte Jääskeläinen linjasi, että on syytä mennä kohti vastuullista tutkijanarviointia, jossa kanavan sijaan arvioidaan sisältö. Sekä kohti nopeampaa julkaisemista, julkaisualustoja ja tiedeyhteisöjen omia vastuullisia kanavia hyödyntäen. Suomalainen tutkimus ei ole kilpailukykyinen ilman avoimuutta. Myös kotimaisen tiedejulkaisemisen ahdinko tulisi ratkaista ja kaikki ideat siihen liittyen ovat tervetulleita.
Kirjastonjohtaja emerita Päivi Kytömäen ansiokkaasta puheesta kävi hyvin ilmi, miten SYN/FUN on historiansa aikana useasti ollut aallonharjalla tuomassa esiin ja edistämässä korkeammalle opetukselle ja tutkimukselle tärkeitä asioita. Esimerkkeinä vaikkapa FinELib, informaatiolukutaidon opetus, julkaisujen arviointi ja avoin julkaiseminen. Päivi Kytömäen laatima tiivistelmä FUNin 25-vuotisesta historiasta pyöri katsottavana näyttöruudulla juhla-aulassa.
Opiskelijan näkökulmaa tiedekirjastojen tulevaisuuteen valotti SYLin varapuheenjohtaja Aleksi Sandroos. Hänen mielestään tulevaisuudessakin aina tarvitaan yliopistokirjastoja, vaikkakin ne voivat olla paljon muutakin kuin fyysinen tila. Tulevaisuuden yliopistokirjasto mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman työskentelyn, on nopea ja maksuton sekä huomioi erilaiset ihmiset ja heidän työskentelytapansa monenlaisia tiloja tarjoamalla. Nuoret haluavat jatkossakin muuttaa opiskelupaikkakunnilleen, joilla tiedekirjastot ovat viihtyisiä, valoisia, rentoja, yhteistä tekemistä mahdollistavia ja kahviloin varustettuja. Tehokas tilojen käyttö ja muokattavat tilat edistävät kehitystä.
Kiireinen europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen ehti etäyhteydellä Brysselistä kertoa näkemyksiään tieteen tulevaisuudesta Euroopassa. Tiede on useiden EU:n nykyisten pyrkimysten ajuri ja mahdollistaja. EU on asettanut eri yhteyksissä useita tavoitteita nostaa tieteen ja TKI-sektorin rahoitusta, mutta niistä ei ole tullut totta, vaan Eurooppa on entistä enemmän jäänyt jälkeen USA:sta, Japanista ja Kiinasta. Tieteen tulisi olla riippumatonta ja omalakista, mutta sen tulosten hyödyntäminen on raadollista kisaa valtioiden kesken.
EU:ssa avataan nyt erityisen innovatiivisille hankkeille ja soveltamiselle erilaisia pullonkauloja ja vanhaan kolmen prosentin tavoitteeseen ollaan sitoutumassa uudelleen. Tutkimuksen sisämarkkinoita, TKI-investointien priorisointia, tutkijoiden pääsyä huipputason infraan ja heidän liikkuvuuttaan parannetaan. Tieteen avoimuus on keskeistä ja vaikuttaa myös laajemmin sivistyksen rakentamiseen.
Tutkijanäkökulma päätti esitykset. Suomen historian professori Petri Karonen pohti historiantutkimuksen tulevaisuutta. Historiantutkimuksessa kaikki liittyy kaikkeen. Digitalisaatiosta ja digitoinnista nousi esiin kiintoisa aspekti: painottuuko tutkimus aidosti oikeisiin asioihin? Tietokannat ja bibliometriikka eivät myöskään ole vain oikeita ja hyviä – tutkimusta hankaloittavat esimerkiksi tupla- ja triplatietueet, painotukset ja informaation hyödyntäminen epäeettisesti. Digitalisaatio myös lisää informaation manipulointia ja väärinkäyttöä, jolloin lähdekritiikin taidot nousevat tärkeiksi. Julkaisufoorumeiden eriytyminen jatkuu ja OA-julkaisemisesta tullee normi. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta ei saa unohtaa. Suomeksi ja ruotsiksi pitää julkaista rajusti! Ja kaiken yllä ja edellytyksenä ovat resurssit. Millä resursseilla uudistetaan kaikki avoimeksi?
Seminaarin päätteeksi kohotettiin FUNin puheenjohtaja Ari Muhosen johdattamina juhlamaljat, ja toisetkin, sekä nautiskeltiin tarjoiluista ja hyvästä seurasta maisemaikkunoiden äärellä hiljalleen putoilevan lumisateen pehmentämässä harjumaisemassa.
Susanna Parikka
kirjastonjohtaja
Lapin korkeakoulukirjasto
Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde. Kuva: Timo Hautala. CC BY 4.0
FUN 25 vuotta -juhlaseminaarisarja huipentuu Jyväskylässä 9.11.2021 järjestettävään FUN näkyy -seminaariin.
Seminaarissa kuullaan Unifin puheenjohtajan, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläisen, Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Atte Jääskeläisen, europarlamentaarikko Mauri Pekkarisen ja SYL:n varapuheenjohtaja Aleksi Sandroosin puheenvuorot. Lisäksi Suomen historian professori Petri Karonen puhuu historian tutkimuksen tulevaisuudesta ja kirjastonjohtaja emerita Päivi Kytömäki esittelee FUNin historiaa, ja vastaa kysymyksiin, miksi FUN on olemassa ja mitä FUN on nykyään. (ks. tarkempi aikataulu ja ohjelma).
Informaatiolukutaitoa
(IL) on muodossa tai toisessa opetettu koko pitkän työurani ajan ja jo kauan
sitä ennenkin. Varhaiset näkemykset tarvittavista oppisisällöistä liittyivät
kirjastonkäyttötaitoon, tietoyhteiskuntataitoihin ja elinikäiseen oppimiseen
liittyvään oppijan oman tiedonhankinnan tukemiseen.
Tekniikan kehittymisen
myötä sähköiset tiedonlähteet tulivat 1990-luvun alkupuolelta alkaen yhä
enemmän loppukäyttäjien ulottuville ja opiskelijoilta alettiin edellyttää
omatoimista kirjallisuuden etsintää. Käytännön
ohjaustyössä kävi ilmi, että useimmat tiedonhakijat yrittivät löytää
materiaalia käyttämällä luonnollista kieltä tietoa etsiessään, ja kirjoittivat saamansa
aiheen sellaisenaan kirjastoluettelon tai internetin hakujärjestelmään.
Tuloksena oli tavallisesti joko tyhjä vastausjoukko tai valtava epätäsmällisten
osumien määrä ja niiden vuoksi turhautunut tiedonhakija. Niinpä kirjastoissa alettiin
opettaa opiskelijoille ja tutkijoille tietokantojen toimintaperiaatteita ja
tiedonhakemisen taitoja, jotka aiemmin olivat olleet lähinnä kirjastonhoitajien
ja informaatikkojen osaamisaluetta.
Mielestäni tiedon löytäminen
tehokkaasti edellyttää tietynlaista ajattelutapaa; kutsun sitä tässä ”informaatikkomindsetiksi”.
Siihen kuuluu kolme osa-aluetta. Ensinnäkin, sähköiset hakujärjestelmät eivät useinkaan
löydä sanoja niiden merkityksen kautta, vaan ne ovat pelkästään tekstimassasta
etsittäviä merkkijonoja. Seuraamalla tätä ajattelumallia tiedonhakija hahmottaa,
kuinka sanoja kannattaa katkaista ja yhdistää. Toisaalta, tiedonlähteiden
tunteminen auttaa löytämään kohdennetusti oikeanlaista tietoa, jonka
soveltuvuutta voi sitten arvioida käyttötarkoituksen mukaan. Kolmas osa-alue
liittyy tiedon käyttämiseen ACRL:n IL-standardin mukaan eli taloudelliset,
oikeudelliset ja sosiaaliset näkökohdat huomioiden eettisesti ja laillisesti (ACRL 2000).
Informaatikkomindsetin taidot
ovat edelleen perusteltuja ja tarpeen. Banks (2013) on esittänyt, että Internet on 2010-luvulle tultaessa muuttanut tiedon luomiseen, jakamiseen
ja arviointiin liittyvät käytännöt. Tieteelliset tietokannat sisältävät
tutkijoiden käyttöön tarkoitettua tietoa, mutta sen löytäminen edellyttää mindsetin
mukaisia hakutaitoja. Yhä lisääntyvä avoin julkaiseminen tarjoaa kaikkien
käyttöön luotettavaa tieteellistä tietoa, mutta toisaalta saatavilla on myös luotettavuudeltaan
arveluttavaa tietoa, joka pitäisi pystyä erottamaan. Vuoden 2015 informaatiolukutaidon
kehykset (ACRL 2015) määrittelevätkin, että aiemmin esitettyjen
IL-standardin mukaisten taitojen lisäksi tärkeää on erityisesti tiedon tuottamisprosessin
kokonaisvaltainen ymmärtäminen.
Insinööritieteiden
näkökulmasta katsoen suunnitteluongelmat ovat muuttuneet luonteeltaan monimutkaisemmiksi
kuin ennen. Niiden ratkaiseminen edellyttää uudenlaista mindsetiä. Esimerkkinä
voisi mainita, että materiaalien muuttumisen ja uusien materiaalien kehittymisen
myötä aiemmin käyttökelpoisia standardeja ja ohjeita ei voi enää kaikissa
tilanteissa soveltaa. Kestävän kehityksen näkökohdat pitää nykyisin ottaa
huomioon kaikessa, joten insinöörit eivät voi enää tarkastella ongelmia vain
oman tieteenalansa kannalta. Mindsetin muuttuminen ja laajeneminen asettaa
vaatimuksia tekniikan koulutukselle, mutta myös IL-opetuksen pitää muuttua.
Monet
kirjastot painiskelevat IL-opetuksen resurssiongelmien kanssa. Miten vastata vaatimuksiin,
joita aiheuttavat lisääntyvät opiskelijamäärät, tieteenalaopetuksen uudet
monitieteelliset sisällöt sekä opetussuunnitelmien kehitystyön myötä paikkaansa
ja muotoaan hakevat IL-opetuskokonaisuudet, kun samaan aikaan kirjastojen omat
resurssit niukkenevat?
Kuva: Jonna Toukonen
Omassa
organisaatiossani resurssiongelmaan on haettu ratkaisua integroimalla IL-opetus
tieteenalaopetukseen joko verkko-opetuksena tai lyhytkestoisina, tieteenalaopetuksen
kursseihin sisältyvinä lähiopetuksina. IL-opetuksessa opiskelijoille
välitettävää ajattelutapaa on laajennettu niin, että opiskelija ymmärtää oikeanlaisen
ja luotettavaksi arvioidun tiedon hakemisen ja käyttämisen osana sen hetkistä tutkimusprosessia.
Enää ei keskitytä oikeanlaisten tiedonhakutapojen opettamiseen irrallaan
substanssista. IL-opetuksessa korostuu opiskelijan ajattelun ohjaaminen sopivin
kysymyksenasetteluin kohti monitieteellisyyttä ja kestävyystieteen näkökulmaa.
Riittääkö
lyhytkestoinen IL-opetus ja riittääkö käytettävissä oleva opetusaika kaiken
tarpeellisen käsittelyyn? Halusin saada tästä tutkittua tietoa, joten väitöstutkimuksessani
(Talikka 2018) tarkastelin tieteenalaopetukseen integroidun
lyhytkestoisen informaatiolukutaidon lähiopetuksen vaikutusta erityisesti
konetekniikan opiskelijoiden valmiuksiin ymmärtää tutkimuksen tekemisen
olemusta: Tutkimustyössä toisaalta etsitään vastausta tutkimusongelmasta
syntyvään tutkimuskysymykseen ja toisaalta tuotetaan uutta tietoa käyttäen
tiedonhaun tuloksia.
Väitöstutkimuksessa
tarkastelluilla konetekniikan kursseilla opiskelijoiden tavoitteena oli tuottaa
seminaariesitys liittyen annetun suunnittelutehtävän elinkaariajattelun
mukaiseen kestävään materiaalivalintaan. Käytin vakiomuotoista luentorunkoa,
jossa korostin informaatiolukutaidon ajattelutapaa niin monitieteellisen tutkimusongelman
ymmärtämisessä kuin tiedonhaun tekemisessä ja uuden tiedon tuottamisessakin. Osaamistavoitteena
oli siis uudenlainen ajattelutapa: Ensinnäkin, että opiskelija ymmärtäisi oman
tutkimusongelmansa sijoittumisen yhtä aikaa konetekniikan ja kestävyystutkimuksen
tutkimusalueille ja osaisi näin käyttää oikeita tiedonlähteitä vastausten
löytämiseen ja materiaalia uuden tiedon tuottamiseen. Toisaalta, tiedonhaun
tekniikkaa lähestyttiin edellä kuvatun merkkijonoajattelun kautta, jolloin
sanojen katkaiseminen ja yhdistäminen hakulausekkeiksi oli helpommin
ymmärrettävää.
Sokkotutkimuksessa
tieteenalaopettajat arvioivat, että IL-opetukseen osallistuneet tutkimusryhmän
opiskelijat muotoilivat tutkimusongelmansa täsmällisemmin kuin vertailuryhmä. Itse
totesin, että tutkimusryhmien teksteissä myös esiintyi enemmän
tutkimusaiheeseen liittyvää keskeistä terminologiaa ja lähteiden välistä
keskustelua. Tiedonhakumenetelmät olivat tuottaneet tutkimusryhmillä täsmällisempiä
tuloksia ja viiteanalyysi osoitti, että tutkimusryhmä käytti prosentuaalisesti
enemmän tieteellisiä lähteitä kuin vertailuryhmä.
Toisessa tutkimuksen
osassa vertailin opiskelijoiden esittämien tutkimusongelmien ja niitä
vastaavien tiedonhakukysymysten määrittelyjä kolmessa vaiheessa: ennen IL-opetusta,
lähiopetuksen jälkeen ja vielä seminaarityön tuloksen valmistuttua. Havaitsin,
että tutkimusta varten kehitettyjen mittarien perusteella sekä
tutkimusongelmien määrittelyt että niitä vastaavat tiedonhaun kysymykset
kehittyivät selvästi kohti syvällisempää ja monitieteellisempää ongelman
ymmärtämistä. Kansainvälisten, tekniikan korkeakouluopetuksen laadunarviointikriteerien
(ASIIN 2011, O’Hern 2012) osaamistavoitteiden samoin kuin ACRL:n
informaatiolukutaidon kehyksissä (ACRL 2015) esiintyvien taitojen havaittiin myös näkyvän
opiskelijoiden suorituksissa.
Kun konetekniikan ja
kestävyystutkimuksen koulutusohjelmiin sisällytetään lyhytkestoisia,
IL-ajattelutapaa muokkaavia opetustapahtumia, opiskelijat oppivat ymmärtämään kurssin
opetusalaan liittyvän luotettavan tiedon merkityksen ja saivat valmiuksia etsiä
ja käyttää sitä monitieteellisten ongelmien ratkaisussa. Keskeinen väitöstutkimuksen
tulos oli havainto, että lyhytkestoisella integroidulla IL-opetuksella voidaan
vaikuttaa opiskelijoiden tieteellisen työn tasoon. IL-opetuksella on myös mahdollisuus
toimia merkittävänä opiskelijoiden ajattelutavan laajentajana
yhteiskunnallisestikin tärkeiden, tässä tapauksessa kestävyystutkimukseen
liittyvien ongelmien ymmärtämisessä ja niiden ratkaisumahdollisuuksien
tunnistamisessa.
Tutkimuksen perusteella
voi väittää, että tieteenalaopetukseen integroidulla IL-opetuksella säästetään
myös kirjastohenkilökunnan opetukseen ja oppimistehtävien arviointiin käyttämää
aikaa, kun IL-opetus ja siihen liittyvät oppimistehtävät ovatkin osa
tieteenalaopetuksen opintokokonaisuutta. Tutkimuksen kohteena olleita monitieteellisiä
opintojaksoja tarkastellessa havaitsin lisäksi, että opetukseen käytettävää
aikaa säästyy myös muilta, kun kaikkien asiaan liittyvien tieteenalojen
opettajien ei tarvitse osallistua opetukseen, ja silti opiskelijat omaksuvat
asioita oman tieteenalansa ulkopuolelta.
IL-opettajan mindset
kaipaa muutosta. Kirjastoissa näemme mielellämme informaationlukutaidon
kirjaston erikoisosaamisalueena. Sitä se toki onkin, mutta sen omiminen vain
kirjaston ekspertiisiksi johtaa IL-opetuksen ja tieteenalaopetuksen pysymiseen
erillään. Tiedon asiantuntija on mindsetin muutoksen edessä, koska
tieto-osaamisen lisäksi on perehdyttävä myös opiskelijoiden opiskelemaan
substanssiin. Mielestäni IL-opettaja on tieteenalaopettajan rinnalla ja
yhteistyössä toimiva, oman kontribuutionsa korkeakouluopetukseen tuova
asiantuntija.
Lähteitä
ACRL,
2015-last update, Framework for Information Literacy for Higher Education |
Association of College & Research Libraries (ACRL) [Homepage of Association
of College & Research Libraries (ACRL)], [Online] [Nov 5, 2015]. Available:
http://www.ala.org/acrl/standards/ilframework.
ACRL, 2000-last update, Information Literacy
Competency Standards for Higher Education | Association of College &
Research Libraries (ACRL) [Homepage of American Library Association
Institutional Repository], [Online] [Nov 15, 2015]. Available: http://www.ala.org/acrl/standards/informationliteracycompetency.
BANKS, M., 2013. Time for a Paradigm Shift: The New ACRL Information Literacy Competency Standards for Higher Education. Communications in Information Literacy, 7(2), pp. 184-188.
TALIKKA, M., 2018. Recognizing required changes to higher education engineering programs’ information literacy education as consequence of research problems becoming more complex, Lappeenranta University of Technology.
Suomen yliopistokirjastojen neuvoston kokous hyväksyi tammikuun lopulla toimintasuunnitelman vuodelle 2016. Luvassa on sekä uusia aloitteita että vakiintuneen toiminnan jatkumista.
SYNin verkostot järjestävät vuoden aikana useita seminaareja ja koulutustilaisuuksia. Tutkimuksen tuen verkosto on jo käynnistänyt avoimen tieteen ilmiöitä esittelevän Competence Wednesdays -webinaarisarjan. Sarjassa pidetään kaikille avoin verkkoseminaari joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Lisäksi tutkimuksen tuen verkosto osallistuu tänäkin vuonna bibliometriikkaseminaarin järjestämiseen.
Oppimisen tuen verkosto toteuttaa digitaalisiin oppimisympäristöihin liittyvän verkkokurssin ja oppimisen tuen seminaarin. Myös tietoaineistoverkoston suunnitelmissa on seminaarin järjestäminen. Tapahtuman teemaksi on kaavailtu e-kirjat strategisena kysymyksenä.
Avoin tiede näkyy useilla tavoilla toimintasuunnitelmassa. Esimerkiksi tutkimusdatan hallintasuunnitelmien laatimiseen tarkoitettua välinettä kehittävä Tuuli-projekti on jatkumassa. Suunnitelmissa on, että väline olisi tuotantokäytössä alkaneen vuoden aikana.
SYN paneutuu tänä vuonna myös kirjastojärjestelmän tulevaisuuteen, ja lisäksi huomiota saavat e-aineistoihin liittyvät neuvottelut.
Perinteisistä toiminnan muodoista yliopistokirjastojen väliset henkilökuntavaihdot jatkuvat tuttuun tapaan. Edelleen SYNin tavoitteena on näkyä mediassa ja alan tapahtumissa. Verkkoviestinnän kehittäminen on yhteistyösihteerin vastuulla.
SYNin tavoitteena on aikaisempien vuosien tapaan satsata myös tiedepoliittiseen rooliinsa. Suhteita kehitetään keskeisiin sidosryhmiin, joita ovat muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriö, Kansalliskirjasto, AMKIT-konsortio, CSC ja FUCIO.
Kaiken lisäksi tänä vuonna Suomen yliopistokirjastojen neuvosto täyttää 20 vuotta. Tämä tulee myös näkymään vuoden kuluessa.