Suomen yliopistokirjastojen neuvosto päätti tarttua härkää sarvista ja tarjota Suomen tieteellisten kirjastojen henkilökunnalle kokonaispaketin siitä, mitä tutkimusdatan hallinnalla todella tarkoitetaan. Tutkimusdatan hallinta – mistä on kyse? -seminaari järjestettiin Hankenilla 25.3.2014.
Aamupäivän sessioissa kuulimme kansallisista linjauksista ja tutkimusdatapalveluista, joista vasta haaveiltiin 5-6 vuotta sitten, kun ensimmäiset äänet kirjastojen uudesta roolista tutkimusdatan hallinnan tukena kaikuivat maailmalta. Iltapäivän osuudesta lähdimme tuhdin työkalupaketin kanssa työpaikoillemme: mitä kaikkea kirjasto voi tutkimusdatapalvelujen kehittämiseksi tehdä ja mistä pienistäkin toimista kannattaa aloittaa.
Käsitteistö on vasta vakiintumassa
Yleiskatsaus tutkimusdatan hallinnan peruskäsitteisiin on haastavaa. Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n tuottaman Datanhallinnan oppaan määritelmän mukaan data on digitaalista aineistoa, johon ei liity tulkintaa. Tutkimusdata on tutkimuksessa syntynyttä, muokattua tai laajennettua dataa.
Tutkimuksen tietoaineistot määriteltiin seminaarissa digitaalisessa tai analogisessa muodossa oleviksi tieteellisen tutkimuksen perusaineistoiksi ja niistä jalostetuiksi aineistoiksi, joihin tutkimuksen löydökset ja tulokset perustuvat.
Seminaarin otsikossa ja tavoitteissa käytettiin eri termejä; puhutaanko tutkimusdatan hallinnasta vai tutkimuksen aineistonhallinnasta? Moninaisten termien käyttö ja erilaiset määritelmät samoistakin asioista ovat ymmärrettäviä tieteenalojen erilaisuuden vuoksi ja toisaalta juuri nyt, uuden asian vakiintumisvaiheessa.
Uudentyyppinen aineisto, tuttuja prosesseja
Tutkimusdatan hallinnan edellytyksenä on, että tutkija dokumentoi aineistonsa huolellisesti. Tämä dokumentointi eli metadatan luominen on kirjastolle entuudestaan tuttu tehtävä. Noudatetaanhan tutkimusdatan kuvailussa lähes samoja periaatteita kuin julkaisujen, vaikka lisäksi tarvitaankin mm. hallinnollista metadataa (datan omistajuus, käyttöoikeus jne.). Esimerkkinä datan vertaamisesta muihin tietoaineistoihin voidaan mainita seminaariyleisöltä tullut kysymys: ”Miten tutkimusdataan viitataan?”.
Kirjaston rooli tutkimusdatan hallinnassa on mm. juuri sitä, että tutkijat koulutetaan dokumentoimaan aineistonsa. Jos kirjastolaisilla ei vielä tällä hetkellä ole osaamista, olemme nopeita ottamaan asioista selvää ja oppimaan uutta. Esimerkkinä kerrottiin Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnalleen järjestämästä tutkimusdatakurssista, johon osallistui lähes 15 kirjastoammattilaista. Toivottiinkin, että valtakunnallinen koulutus kirjastojen tuleville tutkimusdata-asiantuntijoille alkaisi mahdollisimman pian.
Data librarian palvelee jo piakkoin?
Seminaarin esityksissä oli pitkälti kyse siitä, miten kirjastot ottavat uuden haasteen vastaan. Millä tavalla kirjastot tukevat tutkijoita tutkimusdatan hallinnassa osana yliopiston muita tutkijapalveluita?
Kirjaston rooli tutkijoiden tukena heille tarjottavan tutkimusdatan hallinnan koulutuksessa ja opastuksessa on keskeinen. Esimerkkinä mainitsen Suomen Akatemian tutkijoilta apurahahakemuksen osana edellyttämän aineistonhallintasuunnitelmaa koskevan neuvonnan. Siinä kuvataan, miten tutkimusaineisto hankitaan, miten sitä tutkimusprojektin aikana käytetään ja säilytetään ja miten aineiston käyttö mahdollistetaan projektin päätyttyä. Jälleen kerran seminaarin yleisöltä tuli toivomus tarkoista ohjeista ja esimerkeistä tutkijoiden avuksi.
Data librarian toimisi tiedonvälittäjänä tutkimusdataan liittyvissä hankkeissa sekä osallistuisi datapolitiikan luomiseen ja sen toteuttamiseen. Hänen tehtävänään olisi tuntea oma organisaationsa, kansalliset ja kansainväliset toimijat ja neuvoa tutkija oikealle portille tutkimusdatakysymyksissä. Hän myös kouluttaisi tutkijoita, tutkimusryhmiä ja opiskelijoita. Häntä tutkijan olisi helppo lähestyä, sillä kirjasto on neutraali, riippumaton toimija. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kirjasto on aikeissa rekrytoida data librarian -nimikkeellä uusia tietoasiantuntijoita.
Paikallinen ja kansallinen yhteistyö vie eteenpäin
Tutkimusdatan hallinta on niin suuri kokonaisuus, että siihen tarvitaan monia osapuolia – tutkijasta hallintojohtajaan ja rehtoriin asti. Kirjaston rakentaessa tutkijoille tutkimusdatapalveluja on verkostoiduttava vahvasti oman organisaation tärkeisiin toimijoihin tietotekniikkapalveluista lakimiehiin, arkistoon, tutkijakouluihin ja tutkimushallintoon. On tunnettava tieteenaloittaiset kansalliset ja kansainväliset palvelut, joihin voidaan tukeutua oman organisaation palveluiden lisäksi. Jyväskylän yliopistossa kirjasto on päässyt mukaan tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen. Tarvittaessa kirjaston kannattanee aloittaa tutkimusdataan liittyvät toiminnat proaktiivisesti eikä jäädä odottamaan organisaation linjauksia ja päätöksiä.
Seminaarin päätteeksi tuli lämmin tunne siitä, että nyt olemme yliopistokirjastoissa päässeet puheista toiminnan tasolle. Meidän kirjastolaisten kannattaa tehdä asioita yhdessä. Hyödynnetään aiemmin tehty työ, jaetaan materiaalit, opetusaineisto ja kokemukset avoimesti myös toisten kirjastojen käyttöön.
Saimme kehotuksen olla mukana kehittämässä kansallisia datapalveluja. Esimerkiksi Avoimen tieteen ja tutkimuksen käsikirja oli avoimesti verkossa kommentoitavana ennen julkaisemista. Tieteellisten kirjastojen kannattaisi olla kansallisesti aktiivisia tutkimusdatapalveluiden kehittäjiä, mikä edistäisi näiden palveluiden rakentumista tutkijoille mahdollisimman hyödyllisiksi ja helppokäyttöisiksi.
Tutkimusdatatieltä ei ole paluuta
Vielä noin neljä viisi vuotta sitten, Helsingin yliopiston kirjaston käynnistäessä tutkimusdataprojektiaan, olimme aika yksin Suomessa. Onko meillä uskallusta lähteä puhumaan tutkijoiden kanssa tutkimusdatasta, kun harva meistä on ollut enää itse mukana tutkimustyön ytimessä? Mikä voisi olla kirjaston rooli kokonaisuudessa ja otetaanko meidät tutkijayhteisössä ja yliopiston hallinnossa vakavasti – osaavana ja tärkeänä toimijana?
Oli paljon epäilystä ja epäröintiä, onko kirjastoilla resursseja ottaa uusia tehtäviä vastaan ja mistä tehtävistä voimme luopua selvitäksemme? Vieläkään kaikille näille kysymyksille ei ole selkeitä vastauksia, mutta nyt olemme kaikki kirjastot yhdessä tällä tutkimusdatatiellä, josta ei ole paluuta. Matkasta on tulossa haastava ja innostava. Se suuntaa kirjastoammattilaisen työnkuvan taas kerran uusille urille.
Seminaarin ohjelma ja esitykset SYN:in verkkosivuilla.
FSD:n Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja
Liisa Siipilehto, tietoasiantuntija, Helsingin yliopiston kirjasto
