Kroatian Zadarissa järjestettävä PUBMET-konferenssi juhli tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan. Pienestä alkanut, aluksi hyvinkin paikallinen konferenssi on kasvanut kansainväliseksi merkittäväksi avoimen julkaisemisen keskustelufoorumiksi, jonne saapuu joka vuosi alan merkittäviä vaikuttajia.
Tutkimusjulkaisut kauppatavarasta julkishyödykkeiksi
Tämä vuoden konferenssi kulminoitui jo ihan ensimmäiseen keynote-puheenvuoroon, jonka piti Kathleen Shearer. Shearer on COAR:n (Confederation of Open Access Repositories) toimitusjohtaja ja katsoo näin aitiopaikalta erityisesti kansainvälisen julkaisuarkistoyhteisön kehitystä. Hänen esityksensä Reorienting scholarly communications from private commodity to public good keskittyi kuvaamaan maailmaa, jossa tieteen tuotokset eivät enää olisikaan markkinahinnoiteltuja kulutustuotteita, vaan osa yhteistä hyvää ja niitä kohdeltaisiin julkishyödykkeinä.
Shearerin yhteisen hyvän maailma näyttää ainakin FUNin oman avoimuuden strategian näkökulmasta kovin tutulta. Uusi tiedejulkaisemisen maailma perustuu FUNinkin kannattamaan duaalimalliin, jossa avoimen julkaisemisen perustana toimivat julkaisuarkistot ja timantti OA. Tiedejulkaisemisen kokonaisuus pitäisi siis johdattaa malliin, jossa ensisijaisena tieteellisten julkaisujen alustana toimivat avoimet julkaisusarjat ja -alustat, jotka eivät peri julkaisemisesta kirjoittajamaksuja. Ne julkaisut, jotka syystä tai toisesta julkaistaan jollain muulla alustalla, tulee rinnakkaistallentaa ja avata välittömästi sopivassa julkaisuarkistossa.
Tiedejulkaisemisen markkinoiden kyseenalainen tuote: transformatiiviset sopimukset
Shearerin mainitsemat tiedejulkaisemisen markkinat ja avoimuuden vaatimukset ovat ohjanneet tiedejulkaisemista kohti transformatiivisia sopimuksia. Näissä sopimuksissa julkaisumaksut kuuluvat sopimuksen hintaan eli sopimuksen solminut organisaatio on maksanut ne jo etukäteen, eikä yksittäisen tutkijan tarvitse niistä huolehtia.
On selvää, että iso osa maailman maista ja tutkijoista jää tällaisten sopimusten ulkopuolelle, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa. Suomessa olemme maksaneet transformatiivisista sopimuksista yli 20 miljoonaa euroa vuosittain.
Vaikka transformatiivisilla sopimuksilla on saatu lisättyä avointen julkaisujen määrää tiettyjen kustantajien lehdissä, on näiden sopimusten syytä jäädä vain väliaikaiseksi vaiheeksi, jollaiseksi ne alun perin suunniteltiinkin. Nämä sopimukset ovat nostaneet kustannukset kestämättömälle tasolle, ja samalla keskittäneet sekä julkaisemista että rahavirtoja entisestään samoille kustantajille. Lisäksi ne ovat lisänneet epätasa-arvoa eri maiden ja eri organisaatioiden tutkijoiden välillä vastoin avoimen julkaisemisen alkuperäistä tarkoitusta.
Kolme kehitysaskelta parempaan (tiedejulkaisemisen) maailmaan
Ihan mutkaton Shearerin esittämä ja FUNinkin kannattama malli ei ole. Mutta eipä ihan yksinkertaisia ole vaihtoehtoiset avoimen julkaisemisen mallitkaan. Tiedejulkaisujen muuttaminen julkishyödykkeiden asemaan ja yhteiseksi hyväksi edellyttää ainakin kolmea kehitysaskelta ja muutosta. Näistä avainasemassa on nykyisen tutkija-arvioinnin vastuullisuuden kehittäminen ja sekä DORA-julkilausuman että CoARA-sopimuksen todeksi tekeminen. Tämä edellyttää tiedeyhteisön yhteistä ymmärrystä siitä, että katse tulee kääntää julkaisukanavista itse julkaisuun.
Toiseksi tiedeyhteisön tulee kääntää nykyinen suuria kustantajia lihottava rahoitusmalli rahoittamaan timanttiperustalla toimivia julkaisualustoja. Tämäkin edellyttää yhteisen ymmärryksen rakentamista ja irrottautumista totutuista toimintamalleista.
Kolmantena kantona kaskessa on rinnakkaistallentamisen kehittäminen. Tämä vaatii paitsi julkaisuarkistoratkaisujen teknistä kehittämistä, mutta ennen kaikkea tekijänoikeuslainsäädännön yhteistä kehittämistä niin, että tekijällä on aina oikeus oman tieteellisen julkaisunsa välittömään avaamiseen julkaisuarkistossa. Kyse on vain tahdosta muuttaa asioita. Kuten koko avoimen tieteen kehittämisen alueella. Kaikki on mahdollista, kyse on vain siitä, kuinka kovasti me muutosta tahdomme.
Julkaisuarkistot julkaisemisen ekosysteemissä
Shearer muistutti konferenssin avauspuheenvuorossaan julkaisuarkistojen merkityksestä avoimen julkaisemisen ekosysteemissä, sillä ne luovat ja ylläpitävät bibliodiversiteettiä. Julkaisuarkistot ja rinnakkaistallentaminen tarjoavatkin varteenotettavan vaihtoehdon Shearerin esiin nostamalle ja aiheelliselle huolelle maksullisen avoimen julkaisemisen lisääntymisestä ja sen mukanaan tuomalle epätasa-arvolle.
Myös OpenAIRE AMKEn toimitusjohtaja Natalia Manola käsitteli puheenvuorossaan tieteellisen julkaisemisen ekosysteemiä ja korosti, kuinka avoimessa tieteessä on ymmärrettävä, millä tavoin eri toimijat, järjestelmät ja infrastruktuurit liittyvät toisiinsa. Manola painottikin, miten tärkeää on nähdä tutkimusjulkaisujen taakse ja ymmärrettävä tutkimuksen elinkaari, jotta tätä ekosysteemiä pystyy muuttamaan. Erityisesti hän korosti FAIR-periaatteistakin tuttua yhteentoimivuuden (interoperability) ihannetta.
Myös julkaisuarkistojen kehittämisessä on mielestämme oleellista niiden yhteentoimivuus muiden avoimen tieteen ekosysteemiä rakentavien tekijöiden kanssa. Julkaisuarkistoissa yhdistyy useita avoimen tieteen edistämisen kannalta oleellisia seikkoja, kuten esimerkiksi erilaisten tutkimustuotosten julkaiseminen ja arkistointi, tutkimusrahoittajien avoimuusvaatimuksiin vastaaminen, laadukas ja avoimesti lisensoitu metadata sekä tutkimuksen näkyvyyden lisääminen. Tulevaisuudessa julkaisuarkistojen tulisikin kytkeytyä vielä entisestään keskeisemmäksi osaksi avoimen tieteen ekosysteemiä ja tiedeviestintää. Ne voisivat toimia yliopistossa tehdyn tutkimuksen näyteikkunoina ja julkaisualustoina. Niiden tulisi toimia myös saumattomasti muiden järjestelmien, kuten muiden julkaisu- ja data-arkistojen, tutkimustietojärjestelmien ja julkaisijoiden järjestelmien kanssa.
Onko tekoälyä olemassa?
Päivän polttava puheenaihe, tekoäly oli myös PUBMET-konferenssissa esillä useampaan otteeseen. Riian yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan professori Ivana Kunda muistutti, että tekoälyllä generoidun tiedon käyttö tieteessä voi olla ongelmallista, koska se voi hävittää oleellista tietoa tieteen tekemisen prosessista. Kunda muistutti, että tieteen tekemisessä on tärkeä tietää kenen ajatuksia ja kirjoituksia on käytetty lähteenä. Tekoälyn käyttö voi hämärtää tämän, koska sen avulla hankittu tieto voi olla generoitu useista eri lähteistä, joista osa voi olla hyvinkin epätieteellisiä. Haluaako vastuullisesti toimija tutkija lisätä tutkimustuotokseensa tekoälyn tekemiä päätelmiä ja yhteenvetoja kyseenalaisista lähteistä?
Konferenssin viimeisen puheenvuoron piti Zagrebin yliopiston sähkötekniikan tiedekunnan apulaisprofessori Predrag Pale, joka hyppäsi esitelmässään tiedejulkaisemista laajempiin kuvioihin ja maalasi lavealla pensselillä kuvaa suhtautumisestamme uuteen teknologiaan, kuten tekoälyyn.
Pale ei ainoastaan kannustanut ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, vaan piti tämän laatikon eli luutuneiden toimintamallien rikkomista edellytyksenä selviämiselle nykyajan teknologian kanssa. Hän jopa kyseenalaisti tekoälyn olemassaolon, koska se mitä nykyisin yleensä ymmärrämme tekoälyllä, on vain dataa prosessoivia automaatteja, jotka toimivat ihmisten tekemien määritelmien ja ihmisen luomien algoritmien mukaisesti. Ei siis mikään itsenäisesti ajatteleva äly.
Pale ei nähnyt isompia uhkia tekoälyssä, vaan riskejä hän näki lähinnä siinä, miten me ihmiset siihen suhtaudumme ja hyväksymmekö uuden teknologian osana tulevaisuutta. Varmaa on, että tekoäly tulee muuttamaan työtehtäviä ja joitain työtehtäviä voi kone jatkossa korvata kokonaan, mutta näin on toisaalta käynyt aina teknologisessa kehityksessä. Teknologia tulee joka tapauksessa muuttamaan totuttuja kaavoja ja toimintamalleja, ja tähän sopeutuminen on sitä helpompaa mitä paremmin pystymme ajattelemaan laatikkomme ulkopuolelta.
Irti tiedejulkaisemisen luutuneista perinteistä?
Tiedejulkaiseminen on mielestämme hyvä esimerkki sellaisesta totuttujen kaavojen ja toimintamallien kokonaisuudesta, jossa toivoisimme jo vihdoin näkevämme laatikon ulkopuolelle hyppäämistä. Perinteiset julkaisumuodot ja perinteiset julkaisukanavat porskuttavat vahvasti vuodesta toiseen, mutta ovatko samat journaalit ja samat kustantajat oikeasti ylivoimaisia tutkimustuotoksista raportoinnin, tiedeviestinnän ja ylipäätään tieteen tekemisen kannalta?
Vai toimiiko tiedeyhteisö vain konservatiivisen laatikkonsa sisällä ja haluaa ylläpitää näitä käytänteitä vain tottumuksen ja perinteiden takia? Ollaanhan niistä jopa valmiita maksamaan melkein mitä tahansa, vaikka pienellä osallakin niihin käytetyistä rahoista saisi palkattua lukuisia tieteentekijöitä ja lisäksi monta asiantuntijaa helpottamaan heidän työtään.
PUBMET-konferenssin ensimmäisessä puheenvuorossa Shearer toi esiin toiveen uudenlaisesta suhtautumisesta tiedejulkaisuihin yhteisenä hyvänä eli sellaisena pääomana, josta kaikki voisivat hyötyä paremmin. Konferenssin viimeisen sanan sanoi Pale, joka puolestaan tarjosi teknologian ymmärtämistä ja hyväksymistä yhdeksi lääkkeeksi perinteisistä ajatusmalleista murtautumiseen.
Julkaisukulttuurin muutoksessa tiedeyhteisön kollektiivinen ihmisäly tuntuu käyvän aika hitaalla, joten voisikohan tekoäly pystyä edistämään asiaa? Auttaisiko tekoäly sivuuttamaan julkaisemiseen liittyvät ulkokohtaiset ja toissijaiset tekijät ja kaivamaan tutkimusjulkaisuista esiin oleellisen, kuten esimerkiksi tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden?
Pekka Olsbo
Johtaja
Avoimen tiedon keskus
Jyväskylän yliopisto (30.9.2023 saakka)
Arto Ikonen
Palvelupäällikkö
Avoimen tiedon keskus
Jyväskylän yliopisto
