Julkaisuarkistot ja rinnakkaistallentaminen yliopistokirjastoissa

Suomen yliopistokirjastojen neuvoston uudessa strategiassa vuosille 2013-2017 on yhtenä kriittisenä menestystekijänä tieteellisen julkaisuprosessin edistäminen ja tukeminen. Mittarina tälle on määritelty rinnakkaistallennuksen ja yliopistojen omien julkaisuarkistojen tukeminen.  Vuoden 2013 tavoitteena on tehdä näkyväksi rinnakkaistallentamisen hyödyt. Suomen yliopistokirjastojen neuvosto laati lokakuussa 2012 esityksen Suomen Akatemialle siitä, että Suomen Akatemia edellyttäisi rahoittamiensa tutkimusten tutkimustulosten avointa julkaisemista. Neuvoston puheenjohtaja …

Lue lisää

Katse kohti tulevaa – Suomen yliopistokirjastojen neuvostolle uusi strategia

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto SYN hyväksyi lokakuun kokouksessaan itselleen uuden strategian vuosille 2013–2017. Uusi strategia antaa SYN:lle suuntaa kompleksisessa toimintaympäristössä, jossa verkostoissa toimimisesta on tullut entistä tärkeämpää. Neuvoston perustehtävä on yliopistokirjastojen tukeminen ja kehittäminen tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. SYN on luonteeltaan yhteistyöverkosto, jolle on jo monien vuosien ajalta kertynyt hyvää kokemusta osaamisen ja hyvien käytäntöjen …

Lue lisää

”Kirjasto ilahduttaa!” – Itä-Suomen yliopiston kirjaston viestintäkyselyn tuloksia

Otsikon sitaatti ”Kirjasto ilahduttaa!” on poimittu Itä-Suomen yliopiston kirjaston asiakkaille suunnatun viestintäkyselyn avoimista vastauksista. Kyselyllä pyrittiin selvittämään niitä kirjaston palveluihin ja toimintaan liittyviä asioita, joista asiakkaat haluavat saada tietoa sekä löytämään niitä kanavia, joita he toivovat tiedonvälityksessä käytettävän. Saatuja tuloksia hyödynnetään jatkossa Itä-Suomen yliopiston kirjaston viestinnän kehittämisessä. Itä-Suomen yliopiston kirjasto on monitieteinen julkinen kirjasto, joka …

Lue lisää

Opastusvideoita Oulun yliopiston kirjastossa

Erilaiset screencastingit eli tutoriaalit eli suomeksi käännettynä opastusvideot ovat yleistyneet viime vuosina myös kirjastojen www-sivuilla. Asiakkaat asioivat yhä enemmän verkon kautta ajasta ja paikasta riippumatta, ja ovat riippuvaisia kirjaston www-palveluista ja sivuilla tarjotusta tuesta (Farkas 2007: 200). Screencasting on erinomainen tapa opettaa tietokannan tai -järjestelmän käyttöä. Katsojan on helppo edetä videossa omaan tahtiinsa, pysäyttää ja …

Lue lisää

Julkaisujen merkitys tiedepolitiikassa -seminaarissa pohdittiin tieteellisten julkaisujen merkitystä monesta näkökulmasta

SYN järjesti Helsingissä 19.10.2012 seminaarin otsikolla Julkaisujen merkitys tiedepolitiikassa. Seminaarin yleisönä oli yliopistokirjastojen ja tutkimuslaitosten kirjastojen ja tietopalvelujen johtajia sekä henkilökuntaa. Esiintyjiä oli yliopistojen lisäksi saatu Opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja Tieteellisten seurain valtuuskunnasta.  Aiheen ajankohtaisuudesta kertoi se, että esitykset herättivät ilahduttavan paljon keskustelua. Seminaarin aiheena oli tarkastella julkaisuja ja tieteellistä julkaisemista useasta eri näkökulmasta ja …

Lue lisää

Varajohtajat Gentin yliopiston kirjastossa

SYN:n varajohtajaverkoston toinen tutustumiskohde Belgiassa oli EU-toimielimien lisäksi Gentin yliopiston kirjasto. Gentin yliopisto kuuluu Belgian suurimpiin ja kansainvälisesti parhaiten rankattuihin yliopistoihin. Yliopiston kirjasto on tunnettu edistyksellisestä digitaalisesta kirjastostaan, merkittävästä kulttuuriperintökokoelmastaan sekä Art Nouveau –tyylisestä rakennuksestaan, kirjatornista, jonka on suunnitellut belgialainen arkkitehti Henry van de Velde. Kirjastonjohtaja Sylvia van Peteghem on 2000-luvun alusta lähtien uudistanut kirjastoa …

Lue lisää

LibGuides – apu tietoaineistojen tehokkaaseen käyttöön

Yliopistot käyttävät huomattavia määriä rahoituksestaan tietoaineistojen hankkimiseen ja näiden saatavuuden varmistamiseen tutkijoille ja opiskelijoille. Kirjastoille yksi suuri haaste on ollut näiden kalliiden aineistojen ja työkalujen saaminen tehokkaaseen käyttöön. Yksi apu tähän haasteeseen on maailman yliopistokirjastoissa paljon käytetty Libguides-järjestelmä. LibGuides LibGuides on amerikkalaisen Springshare-yhtiön tarjoama julkaisualusta kirjastoille erilaisten oppaiden julkaisemiseen ja ylläpitämiseen. Peruslähtökohta järjestelmässä on sisällöntuotannon …

Lue lisää

Yliopistokirjastojen varajohtajia opintomatkalla Brysselissä

SYN:n varajohtajaverkosto suunnitteli kuluvan vuoden alkupuolella toimintaansa ja yhdeksi päämääräksi valikoitui yhteinen tutustumismatka. Yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi nousivat EU-toimielimet ja Bryssel. Yhteydet edustustoon hoiti verkoston varapuheenjohtaja Leena Toivonen Tampereen yliopiston kirjastosta ja matka järjestyi edustuston tuella syyskuun lopussa (26.-28.9.2012). Ohjelman sisältöön voitiin esittää toiveita ja ajoissa etukäteen saatiin sekä ohjelma että muu ohjeistus. Ensimmäisenä aamuna ilmeni, …

Lue lisää

Rinnakkaistallentaminen – kohti avointa julkaisukulttuuria

Rinnakkaistallentamisella tarkoitetaan tieteellisessä aikakauslehdessä tai kirjassa julkaistun tutkimusartikkelin rinnakkaisjulkaisemista organisaation omassa tai tieteenalakohtaisessa avoimessa julkaisuarkistossa. Useilla yliopistoilla on jo oma julkaisuarkistonsa, johon tutkijat voivat rinnakkaistallentaa tieteellisissä lehdissä julkaistut tutkimusartikkelinsa. Open accessin kaksi tietä – kultainen ja vihreä Puhuttaessa avoimesta saatavuudesta ja open access –julkaisemisesta on hyvä erottaa kaksi eri linjausta. Tutkijat voivat julkaista artikkelinsa avoimesti …

Lue lisää

Kirjastoarkkitehtuurin uudet suunnat – Designing the Future Library -seminaari Helsingin IFLAn yhteydessä

Helsingin kaupunginkirjasto, Helsingin yliopiston kirjasto ja Kansalliskirjasto järjestivät yhteistyönä 13.8.2012 kirjastoarkkitehtuuriseminaarin Designing the Future Library osana IFLA-konferenssin ohjelmaa. Kirjastoalan 78. kansainvälinen IFLA-konferenssi järjestettiin Helsingissä elokuun 11.-17. päivänä teemalla Libraries Now! – Inspiring, Surprising, Empowering. Kutsuvierasseminaari oli englanninkielinen ja sen vetäjänä toimi Helsingin yliopiston ensimmäinen vararehtori Ulla-Maija Forsberg. Osanottajia oli n. 160 henkeä Aasiasta, Afrikasta, Euroopasta …

Lue lisää