Ajatus viestintäteemaisesta FUN-vierailusta muhi mielissämme jo vuoden 2024 puolella. Vaikka työskentelemme Itä-Suomen yliopiston kirjastossa eri palveluissa (Tuulevi opetus- ja tietopalveluissa ja Piia asiakaspalvelussa), on viestintä meille yhteistä, keskeistä aluetta. Halusimme kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia yliopistokirjaston viestinnästä. Kesällä 2025 ryhdyimme tuumasta toimeen, ja saimme paitsi luvan lähteä vaihtoviikolle, myös pikaisen myöntävän vastauksen toiveidemme vaihtopaikasta, Oulun yliopiston kirjastosta.
Vaihtovierailuviikkomme ajankohdaksi valikoitui marraskuun puoliväli – Oulu parhaimmillaan, kuulemma. Ennen vierailuviikkoa viestittelimme ahkerasti yhteyshenkilömme, viestintäsuunnittelija Leena Ilkon kanssa ja saimme häneltä monipuolisen ja kiinnostavan ohjelman.

Matkustimme maanantaiaamuna ja perjantai-iltapäivänä, joten viikkoomme sisältyi kaksi vajaata ja kolme kokonaista työpäivää perillä Oulussa. Yhden päivän vietimme Lääketieteen kirjastossa Kontinkankaalla ja muut Linnanmaan kampuksella Tiedekirjasto Pegasuksessa. Kontinkankaalla, jossa meitä luotsasi entinen kollegamme Kirsi Vähäkangas, vierailimme myös sosiaali- ja terveysalan kirjastossa.
Viikon aikana tapasimme paitsi ohjelman mukaiset parisenkymmentä kollegaa eri palveluista myös lukuisan joukon muita mukavia oululaisia kirjastoammattilaisia. Ohjelmaamme kuului viestintäasioita todella monesta eri näkökulmasta: viestintäsuunnitelma ja kirjaston viestinnän organisaatio, verkkosivujen ylläpito, sisäinen viestintä, sometus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa, tekoälyn käyttö viestinnässä, opetus- ja ohjausviestintä sekä kirjaston oppaat, tietoaineistoviestintä, datatukiviestintä ja tutkijapalveluiden viestintä, kirjaston saavutettavuus- ja esteettömyyspalveluista viestiminen sekä Oulun yliopiston turvallisemman tilan periaatteet.
Saimme Oulun kollegoilta, jotka olivat meille pääasiassa uusia tuttavuuksia, erittäin ystävällisen ja avoimen vastaanoton. Ajatusten vaihtaminen tutuista asioista oli helppoa ja luontevaa. Vaikka ohjelmassa oli väljyyttä, onnistuimme usein ylittämään varatun ajan, kun keskustelua virisi käytänteistä ja toimintatavoista puolin ja toisin. Jälkikäteen saimme vielä meille pidettyjen esitysten materiaalit.
Saimme monenlaisia ideoita omaan työhömme. Ajankohtaisimpana voimme mainita konkreettiset turvallisempaan tilaan ja lukemisen apuvälineisiin liittyvät vinkit. Kuulumme kirjaston saavutettavuus- ja esteettömyyspalveluiden kehittämisryhmään, joka parhaillaan edistää näitä asioita. Kiinnostuimme myös kirjaston somestrategiasta, jonka mahdollista tarvetta ja toteutusta meillä tulemme pohtimaan kirjaston muiden somettajien kanssa keväämmällä kirjaston viestinnän kehittämispäivässä.
Kokemuksemme FUN-vaihdosta oli mitä positiivisin ja voimme suositella vastaavaa kaikille kollegoille eri puolilla Suomea. Vaihtovierailu on antoisa tapa keskustella, vertailla ja verkostoitua. Ajatukset tuulettuvat. Kiitämme lämpimästi Oulun yliopiston kirjastoa ja erityisesti Leena Ilkkoa ja Kirsi Vähäkangasta.
Tuulevi Ovaska
erityistietoasiantuntija
Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Piia Pietarinen
tietopalveluneuvoja
Itä-Suomen yliopiston kirjasto
CC BY 4.0