Tieteentekijöiden liitto päätti viime vuonna artikkeliteoksen toimittamisesta yliopistouudistukseen liittyen. Julkaistu teos koostuu 15 artikkelista, joissa yliopistotaustaiset kirjoittajat pohtivat uudistuksen vaikutuksia eri näkökulmista. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan tutkijoiden ja opettajien työn muutosta, yliopistotyön stressiä sekä nuorten ja erityisesti nuorten tutkijanaisten tilannetta. Toisessa osassa eritellään yliopistojen hallintoa ja taloutta sekä arvioidaan yliopistojen visioihin ja strategioihin liittyvää retoriikkaa. Kolmannessa osassa analysoidaan yliopistoinstituution ja sivistysajatuksen historiaa sekä niiden uudelleentulkintoja. Itä-Suomen yliopiston kirjaston johtajan Jarmo Saartin artikkelissa Yliopistokirjastot – kansalaisten kirjastoista huippututkijoiden tietopalvelukeskuksiksi? käsitellään yliopistokirjastojen haasteita.
Suomalaisen yliopistokirjastolaitoksen kehitys on kulkenut viime vuosituhannen loppuun asti selkeästi laajan kansansivistyksen ja korkeatasoisen painetun tieteellisen aineiston kansallisten kokoelmien hankkimisen perustavoitteiden pohjalta. Tieteellisen – erityisesti nk. science alojen (luonnontiede, lääketiede ja tekniikka) – tiedon tuottamisen digitoituminen alkoi murtaa tätä paradigmaa 1990-luvulta lähtien. Tieteelliset kirjastot Suomessa vastasivat tähän haasteeseen verkostoitumalla.
Suomalaisen yliopistolaitoksen uudistuttua on tämän puheen ohelle tullut toinen juonne: yliopistojen erikoistumispuhe ja yksityistymispuhe ovat tulleet haastamaan tehokkaan verkostomaisen toiminnan, vaikka selkeästi ainakin vielä molempia puhetapoja käytetään rinnan. Vapaan ja avoimen tiedonsaannin rinnalle on syntynyt digitaalisen, suljetun ja kaupallisen tieteellisen tiedon levittämisen kulttuuri ja ideologia, joka käytännössä on tällä hetkellä vahvin toimija.
Selkeänä haasteena jo tällä hetkellä on se, etteivät tieteellisten kirjastojen palvelut ole tasa-arvoisia suomalaisissa yliopistoissa.
Aineistojen määrä riippuu yliopistojen koosta ja niiden halusta panostaa kirjastoonsa. Kun tarkastellaan tieteellisten kirjastojen yhteistilaston tunnuslukuja vuodelta 2010 esimerkiksi käytössä olevien digitaalisten kausijulkaisunimekkeiden määrässä, on vaihteluväli 2 000 ja 40 000 nimekkeen välillä verrattaessa esimerkiksi pieniä taideyliopistoja ja suuria suomalaisia yliopistoja. Painetuissa kirjoissa sama vaihteluväli on 10 000 ja lähes 2 miljoonan välillä. Kaikkiaan suomalaisissa yliopistokirjastoissa on noin 12 miljoonaa kirjaa – vertailun vuoksi: Googlen mukaan maailmassa on julkaistu noin 130 miljoonaa kirjaa.
Jos yliopistot ja Suomen valtio tietoisesti säilyttävät suomalaiset yliopistokirjastot toisiaan tukevana verkostona, avautuu koko tuo resurssimäärä kaikille suomalaisille tutkijoille ja opiskelijoille tasa-arvoisesti ja paikasta riippumatta. Jos taas verkostoa nakerretaan asettamalla yhteistyölle lainsäädännöllä tai käytännön toiminnalla esteitä, luodaan tietoresursseiltaan eriarvoisia yliopistoja ja samalla eriarvoisia tutkijoita ja opiskelijoita. Ja samalla rikkaimmankin yliopiston tietoresurssit säilyvät pieninä, kun niitä verrataan kokonaisuuteen.
Panostus yliopistokirjastoihin vuonna 2010 oli Suomessa noin 110 miljoonaa euroa eli noin 20 euroa kutakin suomalaista kohti tai 220 euroa yliopistokirjastoihin rekisteröityjä lainaajia kohti. Tällä rahalla tuotettiin edellä mainitut kokoelmat, annettiin pari miljoonaa lainaa ja kymmenisen miljoonaa uusintalainaa painettuihin aineistoihin ja ladattiin 10 miljoonaa digitaalista lehtiartikkelia ja 6 miljoonaa sähköistä kirjaa. Yliopistokirjastoihin oli vuonna 2010 rekisteröitynyt noin puoli miljoonaa lainaajaa, joista aktiivisia oli 150 000. Noin joka kymmenes suomalainen on siten ainakin joskus käyttänyt yliopistokirjastoa lainaamalla sieltä aineistoa.
Näyttäisi siltä, että suomalainen avoin akateeminen kirjastolaitos tulee keksiä uudestaan, uudistuneena. Keskeinen osa sitä tullee olemaan aktiivinen toiminta tieteellisten tutkimustulosten julkaisemisessa ja entistä tiiviimpi integroituminen tähän prosessiin omissa kehysorganisaatioissaan yhteistyössä akateemisen yhteisön muiden toimijoiden kanssa. Toinen, yhtä merkittävä osa on verkostoituneen toimintatavan ja tähän liittyvän työnjaon kehittäminen. Tällä tavalla taataan tietoresurssien järkevä tallentaminen koko maailmassa ja se, että kuka tahansa tutkija missä tahansa saa tutkimuksessaan tarvitsemansa tietoaineistot käyttöönsä.
Kolmas, ja ehkä kaikkein merkittävin asia on Suomessa selkeä linjaveto sille, halutaanko yliopistokirjastot säilyttää avoimena kansalaisyhteiskunnan toimijana vai päästetäänkö ne erikoistumaan ja sulkeutumaan vain oman kehysorganisaationsa tietopalvelukeskuksiksi. Sulkeutuminen tarkoittaa samalla kirjaston ja sen akateemisen toimintaympäristön akateemisten periaatteiden alistamista muille intresseille. Tätä linjatessa kannattaa muistaa, että tutkimustieto on luonteeltaan aina sellaista, että suurimman taloudellisenkin hyödyn se tuottaa kun se on avoimesti kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä. Samalla tiedeyhteisön tulee käydä vakava keskustelu haluaako se, että tutkimusta ohjaavat kaupallisten tieteellisten artikkelien markkinat vai tieteen omat intressit.
Lisää kirjasta ja sen pdf-tiedosto löytyy Tieteentekijöiden liiton sivustolta.
Jarmo Saarti
Kirjastonjohtaja
Itä-Suomen yliopiston kirjasto
