Poimintoja SYNin vuodesta 2016

SYNin vuoden 2016 toimintaa ovat ohjanneet voimassa oleva strategia ja strategian pohjalta laadittu toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Seuraavassa on nostettu esille joitakin asioita vuoden 2016 toiminnasta.

Osaamisen kehittämisen tavoitteita toteuttivat SYNin verkostot, jotka tuovat yhteen yliopistokirjastojen asiantuntijoita. SYNissä on tällä hetkellä kolme strategisilla alueilla toimivaa verkostoa: oppimisen tuen verkosto, tietoaineistoverkosto ja tutkimuksen tuen verkosto.

Esimerkkinä verkostojen aktivisuudesta ja toisaalta myös avoimen tieteen teemojen parissa tehdystä työstä on SYNin tutkimuksen tuen verkoston Competence Wednesdays -webinaarisarja. Verkosto järjesti viisi tilaisuutta avoimen tieteen teemoista, jotka keräsivät parhaimmillaan noin sata seuraajaa. Puhujina webinaareissa vieraili avoimen tieteen keskeisiä suomalaisia asiantuntijoita. Webinaarien esitykset ovat edelleen vapaasti kuunneltavissa ja katseltavissa.

Yksi vuoden tavoitteista oli kirjastojärjestelmään liittyvien päätösten tekeminen, ja tässä myös edettiin. SYNissä valmisteltiin Matti Raatikaisen johdolla kirjastojärjestelmän vaatimusmäärittely. Kirjastojen taustajärjestelmän hankintayhteistyö on käynnistynyt syksyn kuluessa.

_E3F2836_photo Linda Tammisto

SYNin 20-vuotisjuhlat pidettiin 11.10.

Osana toimintasuunnitelmassa linjattua tiedepoliittista roolia SYN järjesti 20-vuotisseminaarin syksyllä Helsingin yliopiston pääkirjastossa. Dean of Libraries Mary Case ja professori Alf Rehn pitivät juhlaseminaarissa keynote-puheet. Lisäksi Kimmo Tuominen esitteli SYNin historiaa ja nykypäivää. Juhlavieraita oli noin 60, ja edustettuina olivat muun muassa kirjastosektorit, valtionhallinto, yliopistojen hallinto sekä professorit.

SYN antoi useita lausuntoja vuoden aikana, esimerkiksi koskien tekijänoikeuslain ja kirjastolain uudistuksia. Tiedepoliittiseen rooliin kuuluvasta toiminnasta esimerkki on myös SYNin ja STKS:n lähettämä kirje suomalaisille europarlamentaarikoille. Kirjeessä vedotaan siihen, että EU:n tekijänoikeussääntelyn uudistamisessa otettaisiin huomioon tieteen tarpeet erityisesti tiedonlouhintaan liittyen.

SYN on myös aikaansaanut sen, että yliopistojen opinnäytteiden pysyvä säilytys voidaan toteuttaa digitaalisesti. SYN lähetti aihetta koskevan aloitteen arkistolaitokselle, ja syksyllä arkistolaitos antoi SYNin aloitteen mukaisen päätöksen.

Syksyn ajan käynnissä olleet lehtipaketteja koskevat neuvottelut olivat käsittelyssä useissa neuvoston kokouksissa vuoden kuluessa. Tietoaineistoverkosto kokosi lehtitilauksia koskevia tietoja neuvoston käyttöön. Lisäksi SYNillä on ollut edustus aineistoneuvotteluiden kansallisessa strategiaryhmässä ja neuvotteluryhmässä.

Vuoden 2016 toimintakertomuksesta on mahdollista lukea tarkemmin kuluneen vuoden toiminnasta.

Teksti: Jussi Piipponen
Kuva: Linda Tammisto


facebooktwittergoogle_pluslinkedin