DMPTuulin uudet tuulet

Merkintöjä Tuuli-projektin päätösseminaarista 8.2.2017

Vuonna 2015 alkanut Tuuli-projekti päättyy maaliskuun lopussa. Projektin tuloksena käyttöön otettu työkalu DMPTuuli auttaa tutkijoita aineistonhallintasuunnitelmien tekemisessä tutkimushankkeiden eri vaiheissa. Työkalu sisältää sekä yleisiä että rahoittaja- ja organisaatiokohtaisia ohjeita.

Vahvuutena verkostomaisuus ja yhteistyö rahoittajien kanssa

Tuuli-projektissa on ollut mukana suuri joukko asiantuntijoita ympäri Suomea. Helsingin Kaisa-talossa 8.2. pidetyssä päätösseminaarissa todettiinkin, että aktiivinen verkostomainen työskentelytapa on osoittautunut toimivaksi, ja sitä sekä yhteistyötä kansallisten rahoittajien kanssa toivottiin jatkettavan. Tästä esimerkkinä Suomen Akatemian johtava tiedeasiantuntija Aki Salo kartoitti esityksessään, mitä uutta tulevissa hauissa tulee olemaan. Niissä otetaan käyttöön DMPTuuli-toimiston tutkijatyöpajojen tuloksena laaditut yhtenäiset aineistonhallintasuunnitelmat ohjeineen. Suomen Akatemia myös laatii yleisiä ohjeita täydentävät lisäohjeet ja perustelut siitä, miksi aineistonhallintasuunnitelmat ovat rahoittajille tärkeitä.

Projektisihteeri Jari Friman (HY) esitteli palautekyselyiden tuloksia. Niiden mukaan DMPTuuli on helppokäyttöinen ja tukee tutkimusprosessin alkuvaihetta sekä rahoitushakua. Kysymyksiä kuitenkin herätti se, miten suunnitelma saataisiin kiinteäksi osaksi työskentelyä. Entä miten saada kysymykset ja ohjeet palvelemaan eri alojen tutkijoiden tarpeita? Anna Salmen ja projektikoordinaattori Minna Ahokkaan (CSC) laatima raportti aiheesta on luettavissa Zenodossa.

Työnjako vuonna 2017

Projektipäällikkö Mari Elisa Kuusniemi (HY) valotti omassa puheenvuorossaan kuluvan vuoden työnjakoa. OKM:n rahoitus on myönnetty täksi vuodeksi CSC:lle, joka hankkii asiantuntijapalvelut Kansalliskirjastolta ja Helsingin yliopiston kirjastolta. Viimeksi mainittu hoitaa DMPTuulin kehitystä ja ylläpitoa sekä koordinoi Tuuli-verkostoa ja sen työtä. Kansalliskirjasto puolestaan suunnittelee tulevaa rahoitusmallia, tavoitteena on saada ehdotus mahdollisista malleista Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen työvaliokunnan käsittelyyn jo loppukeväästä tai alkukesästä. ATT-hankkeen kanssa myös tiivistetään koulutus- ja viestintäyhteistyötä.

Mitä DMPTuulille jatkossa tapahtuu?

Seminaarin iltapäivän oppimiskahvilaosuudessa ideoitiin mahdollisia rahoitusmalleja, koulutuksia, viestintää, DMP-ohjeistuksen kehittämistarpeita ja Tuuli-verkoston järjestäytymistä. Jatkotoiveissa nousivat esiin mm. verkostovahvuuksien hyödyntäminen ja hyvien käytänteiden jakaminen – best & next practices. Vaikka projekti päättyy, DMPTuulin ylläpitoa ja kehitystä tarvitaan: oppimiskahvilassa toivottiin Tuuli-verkoston ideoita ja työtä jatkettavan mm. kansallisten yleisten ohjeiden ja alakohtaisten DMP-ohjeiden työstämisessä.

 

Teksti:
Minna Toikka, Turun yliopiston kirjasto
SYNin edustaja Tuuli-projektin ohjausryhmässä


facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Leave a Comment